Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Finding Us - Luku 2

And if you go, I wanna go with you, and if you die, I wanna die with you.


Aamu vaihtui yöhön ja yö vaihtui aamuun. Mikään muu ei sitten muuttunutkaan. Voin pahoin ja olin aivan uuvuksissa. Ruumini käyttäytyi kummallisesti, jonka uskoin johtuvan tästä sydäntä särkevästä tilanteesta. Minun elämäni rakkaus makasi edelleen koomassa sairaalassa ja toivo tuon heräämisestä hiipui pikkuhiljaa. Koko maailma tuntui pidättävän hengitystään odottaen, että heräisikö osan rakastama ja osan vihaama supertähti koskaan. En voinut olla miettimättä sitä, että mitä jos Justin ei heräisi? Olisiko se kaikki minun syytäni? Syyttäisikö koko maailma siitä minua? Toisaalta tiesin kysymykseeni vastauksen. Tottakai syyttäisi, sillä jos minä en olisi ollut niin pelkuri ja juossut ongelmia karkuun, Justin ei olisi ottanut Scooterin autoa. Makasin näissä tuskissa sängyssäni ja tiesin kellon lähentelevän jo puolta päivää. Äidilläni oli illalla töitä ja tunsin syyllisyyttä siitäkin, että minä en tehnyt mitään muuta kuin vain olin.
"Lily, nousehan ylös jo. Tein sinulle aamiaista." Äitini kuikuili ovesta ja tuoreen kahvin tuoksu leijaili huoneeseeni. Nousin vastahakoisesti näyttäen varmasti zombilta ja kävelin keittiöön jossa tuoksui vasta paistettu kanamuna ja pekoni. Haju alkoi ällöttää ja juoksinkin seuraavaksi oksentamaan valmiiksi tyhjän mahani lopunkin sisällön ulos. Mikä minuun oli mennyt? Ehkä ihminen voisi vain oikeasti mennä näin tolaltaan, tai sitten olin jotenkin muuten pahasti vinksahtanut. Äitini huolestunut ilme oli minua vastassa tullessani takaisin. En sanonut mitään, koska en vain jaksanut puhua juuri nyt. Olin aikeissa skipata aamiaisen, mutta oikeastaan nyt oli vähän nälkä. Nämä olotilan muutokset otti hermoilleni ja nappasin lautaselle ruokaa vähäsen. Äitini näytti paljon tyytyväisemmältä kun olin hakemassa toista annosta. En tiennyt mistä tämä hyytävä nälkä nyt yhtäkkiä tuli, mutta tuntui kuin en olisi koskaan nähnytkään ruokaa. Toisaalta siitä oli kauan kun olin viimeksi syönyt kunnolla. Justin oli maannut koomassaan jo kuukauden enkä sinä aikana saati ennen sitäkään ollut syönyt juuri yhtään mitään. Se näkyi minussa jo ruumiillisesti. Kasvoni olivat kapeammat ja tunsin itseni aina väsyneeksi.
Päivällä istahdin sohvalle selailemaan lukuisia kanavia televisiosta yrittäen välttää uutisia, koska niissä puhuttaisiin vain Justinista. Turvallisin vaihtoehto taisi siis olla animal planet ja sitä katsoessani alkoi väsyttää ja taisinkin torkahtaa. Seuraavaksi nimittäin havahduin hiljaiseen puheeseen, joka kuului keittiöstä. Tunnistin äänet välittömästi. Toinen pehmeä ääni kuului äidilleni ja toinen nykyään surullisen vivahteen omaava ääni taas kuului Justinin äidille. 
"Lily.." Pattie sanoi hellästi ja istahti sohvalle silittämään tukkaani. "Miten voit tyttöseni?" Nainen kysyi.
"Ihan hyvin." Vastasin. Se taisi olla yleisin lauseeni mikäli siis puhuin yhtään mitään.
"Äitisi kertoi että olet taas oksentanut." 
Minä en vastannut vaan jäin pohtimaan, että miten tuo nyt liittyi yhtään mihinkään. Vai alkoiko äitini ja Pattiekin pitämään minua ihan vinksahtaneena? 
"Tiedätkö yhtään mistä se voisi johtua?" Nainen jatkoi ja minä vain tuijotin tuota hieman hämmentyneenä. "En, mutta luulen..että olen vain surullinen." Vastasin ja mieleni teki lisätä loppuun vielä, että eikö se ollut normaalia, mutta toisaalta en tiennyt oliko se?
"Onko sinulla jotain muita omituisia oireita?" Pattie vain jatkoi kyselyään ja hämmennyin yhä enemmän. Pudistelin vain päätäni, koska mieleni ei tehnyt avautua juuri nyt. Varsinkaan kun en ymmärtänyt mitä he ajoivat takaa.
"Äitisi kertoi että nukut tavallista enemmän.."
"Joo, olen ollut aika väsynyt, mutta.. " Hiljenin vähäksi aikaa, koska en tiennyt oikein halusinko tietää enempää. Entä jos minä olisin jotenkin pahasti sairas tai jotain?  Toisaalta ehkä minä silloin kuolisin yhdessä Justinin kanssa. Ajatus Justinin kuolemasta puistatti minua suuresti ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani. " En ymmärrä miksi kyselet Pattie.. eikö se ole ilmiselvää että voin huonosti?" Päätin lauseeni taistellen kyyneleitä vastaan. Tunsin että se oli tulossa. Totaallinen romahtaminen kuin valtava hyökyaalto se vyöryi kohti minua eikä mikään suojaisi minua siltä.
"No kun tuota.. " Pattie takelteli ja huomasin naisen olevan hieman kiusaantuneen oloinen. Menin vielä enemmän hämilleni. "Kun äitisi ja minä mietimme että voisitko sinä.. tai siis olisiko se mahdollista että.. " Nainen jatkoi takelteluaan.
"Olisit raskaana." Äitini päätti Pattien aloittaman lauseen töksäyttäen selkämme takaa. Putosin totaallisesti kärryiltä ja suuni avautui sekä sulkeutui niin kuin kalalla kuivalla maalla.
"Että mitä?" Hengähdin ja kuulostin aika säälittävältä. Surumielisyyden tilalle nousi ärtymys. Olin ärsyyntynyt, koska eikö tässä ollut jotain ihan muuta mietittävää kuin minun ja Justinin puuhailut yön pimeinä tunteina?
"Miten te voitte edes miettiä tuollaista kun Justin tekee kuolemaa?!" Kiljahdin järkyttyneenä ja molemmat naiset kohottivat kulmiaan yllättyneesti. Ei. Minä en vain voinut enään hillitä näitä kaikkia tuntemuksia.
"Ja vaikka olisinkin niin ei siitä olisi teille mitään iloa! Sillä ei korvattaisi Justinia, sitäpaitsi se ei edes syntyisi tähän maailmaan, jossa äiti on tappanut hänen isänsä ennen kuin hän on edes syntynyt! Justin kuolee, minä kuolen. Niin yksinkertaista se on! En aio elää päivääkään ilman Justinia!" Soperrukseni vaimentui nyyhkäyksien saattelemana itkuiseksi mumisemiseksi.
Sinä iltana istuin vilttiin kääriytyneenä ja höyryävä kaakao kuppi kädessä terassilla katselemassa kuinka lehdet kellastuivat. Unelmieni kesä josta olimme Veran kanssa olleet niin innoissamme oli muuttunut painajaiseksi ja vaihtunut nyt surulliseen syksyyn. Äitini oli töissä ja vaikka Pattie oli halunnut jäädä olin kieltänyt, sillä halusin olla yksin. Siinä hiljaa istuessani aloin pohtimaan Pattien ja äitini käymää keskustelua syvemmin ja mitä enemmän sitä mietin, sitä enemmän varmistuin siitä, ettei se olisi mahdollista. Ei mitenkään. Vai oliko?
Kuulin ovikellon pirisevän ja mietin siinä itsekseni että kukahan ihme mahtaisi tähän aikaan tulla vielä käymään. Kun avasin oven näin itkusilmäisen Pattien ja järkytyin. Kaakaokuppi putosi samantien eteisen lattialle ja hajosi tuhansiin pirstaleisiin kaakaon levitessä lattialle kuin veri.
"Justin.." Voihkaisin. Tiesin sen sanomattakin, että elämäni rakkaus olisi poissa. Suru tuntui valuvan jalkoihini asti, sillä vajosin polvilleni eteiseen nyyhkyttämään.
"Ei, ei ei.." Sopersin.

©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com