Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Finding Us

 

Luku 1   It Only Hurts, When I Breathe
 
Lily
 
Olimme jääneet toistaiseksi bahamalle, mutta koska kartanossa oleminen ylitti kivun sietokykyni pahasti olimme vuokranneet äitini kanssa talon väliaikaisesti. Vera, Caitlin, Chaz, Ryan sekä Pattie asuivat toistaiseksi vielä kartanossa ja Jasmine oli lähtenyt takaisin sinne mistä oli tullutkin. Äitini oli myös hankkinut itselleen väliaikaisen työn eräästä ravintolasta ja koittanut houkutella minuakin tekemään jotain, mutta miksi tehdä mitään kun mikään ei tuntunut miltään?
Millään ei ollut merkitystä, ei ajalla ei hengittämisellä eikä sanoilla. Kaikki muut edes yrittivät selvitä eteenpäin, mutta minä en pystynyt. Maalailin mielessäni jo tuskallisia kuvia Justinin hautajaisista, kuinka sekoaisin lopullisesti. Ruumiini oli jo nyt aivan sekaisin. Oksentelin ja sitten taas söin varmasti kahdenkymmenen ihmisen edestä vain oksentaakseni myöhemmin uudestaan. Sen lisäksi minua vaivasi aivan järkyttävä väsymys aivan sama kuinka paljon nukuin.
Istuin kahvikuppi nenäni edessä keittiössämme, joka tuoksui vieraalle, ei kodille. Tuijotin takapihallemme suuresta ikkunasta nähdäkseni mitä kauneimman loppukesän sään.
"Hei kulta!" Äitini hihkaisi enkä ollut edes huomannut kellon olleen niin paljon, että hän pääsi töistä. Kahvikin oli varmasti jäähtynyt sillä olin istuntu tässä ties kuinka monta tuntia. En voinut edes vastata koska kurkussani tuntui ikävä pala.
"Lily rakas.." Ääni oli täynnä lempeyttä mikä itketti minua vielä lisää varsinkin kun lauseeseen yhdistyi hellä käsi,joka silitti poskeani. Kyyneleet valuivat vesiputouksen tavoin pitkin poskeani hiljaisen epätoivoisen nyyhkäyksen saattelemana.
"Pattie ei ole soittanut uusia tietoja?"
Pudistin vain päätäni. Justin makasi koomassa johon tuo oli vaipunut onnettomuuden sattuessa eikä ollut mitään varmuutta siitä heräisikö poika koskaan tai olisiko tuo enää entisellään. Ainoa minkä tiesin tällähetkellä varmaksi, oli se että rakastin häntä silti aina ja ikuisesti.
"Haluaisitko lähteä käymään sairaalalla?"
Kysymys tuntui jo itsessään musertavalta, mutta että nähdä Justin sellaisena. Ei minä halusin muistaa hänet iloisena ja elävänä, en koomassa makaavana ja puolikuolleena. Olin pudistamassa päätäni, kunnes tulinkin toisiin ajatuksiin ja nyökkäsin. Ainakin saisin olla hänen kanssaan hetken ja kertoa kuinka paljon häntä rakastin ja että antaisin anteeksi kaiken, jos hän vain heräsi.
"Voimme lähteä vaikka heti..siis jos haluat." Äitini sanoi ja kuin tilauksesta kuulin Pattien surullisen äänen ovemme takana. Olisin voinut oksentaa pelkästään siitä mitä luulin kohta kuulevani, mutta yllätyksekseni nainen näytti virkeämmältä kuin hetkeen äitini avatessa ruskeatukkaiselle oven päästäen tuon kävelemään luokseni.
"Parempia uutisia, Justin on reagoinut ihan vähän puheeseen. Ei kylläkään paljoa ja lääkärit eivät olleet ihan varmoja, että oliko se vain sattumaa. He olivat pyytäneet Justinia puristamaan heidän kättään mikäli tuo kuulee heidät ja rakas poikani oli hieman rutistanut. Tosin niinkuin jo sanoin, se voi olla ihan puhdasta sattumaa vain, mutta alkuhan se tämäkin on!" Nainen puhua papatti katsoen minua ja äitiäni vuorotellen, niin että pää vain heilui.
"Ihana kuulla! Olimmekin juuri lähdössä sairaallalle päin.." Äitini huokaisi helpottuneena halaten Justinin äitiä. "pienetkin edistysaskeleet voivat olla suuria.."
"Voi Alexandra! Ihanaa kun minulla on sinunlaisesi ystävä!" Pattie sanoi kyyneleitä äänessään. Minä seisoin pöllämystyneenä miettien mistä lähtien minun ja Justinin äidin välit olivat näin hyviä? Olin muutenkin ihan ulalla kaikesta, eikä kuvottava olo kadonnut mihinkään.
"Pääsette minun kyydilläni, vaikka juuri sieltä tulin, mutta kuitenkin!" Pattie sanoi ja ryntäsikin seuraavaksi ulos äitini vanavedessään. Minä emmin sekunnin tai pari ennen kuin kävelin tai pikemminkin laahustin perässä. En tiedä miksen voinut kovin paljoa iloita tästä edistyksestä Justinin tilassa, ehkä siksi, etten halunnut elätellä turhia toiveita.
 
Matka sairaalalle tuntui pitkältä, vaikka ajomatka sinänsä ei kovin pitkä ollutkaan. Minä vain koko matkan taistelin pahoinvointia vastaan miettien halusinko sittenkään mennä katsomaan elämäni rakkautta. Parkkipaikalle päästyämme jalkani vain kuljettivat minua eteenpäin Pattien ja äitini perässä, mutta tuntui kuin en olisi tässä maailmassa ollenkaan. Kun sitten lopulta pääsin Justinin huoneen oven taakse pysähdyin kuin seinään. Äitini sekä Pattie menivät huoneeseen sen kummempia empimättä, mutta minä en vain voinut. En tiennyt kestäisinkö sitä näkyä mikä minua odotti? Miksi minä tein tämän? Miksi kidutin itseäni näin?
Tunsin lopulta pientä ärtymystä epäröinnistäni. Olisiko Justin epäröinyt sekuntiakaan jos kyseessä olisin minä? Oliko poika epäröinyt tullessaan luokseni silloin kidnappauksen aikaan? Ei. Joten mitä minä tässä vielä odotin?
"Niin hyvässä kuin pahassakin.." Henkäisin ja astelin valkeaan huoneeseen. Pattien ja äitini puheensorina loppui kuin seinään. He olivat kertoilleet Justinille kuulumisia ja millainen sää oli ulkona, sekä kuinka ihanaa olisi jos tuo heräisi ja liittyisi taas elävien kirjoihin. Tunsin naisten katseet itsessäni, mutta minä vain tuijotin vaaleaa lattiaa. Ilmassa tuoksui puhdistusaineet ja lattia kiilteli puhtaana, olisin melkein voinut nähdä peilikuvani jos lattia olisi tehty jostain enemmän heijastavasta materiaalista. 
"Tyttö pieni.." Pattie henkäisi, sillä ilmeeni taisi olla sydäntä kirpaisevan tuskainen jo ennen kuin edes olin katsonut muualle kuin lattiaan. "Haluaisitko sinä olla hetken kahden Justinin kanssa?" Nainen kysyi ja minä nyökkäsin. En halunnut yleisöä katselemaan jos vaikka romahtaisinkin ihan täysin. Tapitin lattiaa niin kauan kunnes naiset olivat poistuneet huoneesta. Tuli hiljaista, koneet vain hurisivat, sekä monitori, mikä Justiniin oli kytketty piippaili tuon sydämenlyöntien tahdissa. Omani tuntui pysähtyneen kokonaan ja purin hampaat yhteen lujaa, jotta en kiljuisi ja katsoin poikaan.
Justin näytti muutoin itseltään, paitsi että hän oli eloton, sekä kipsien, mustelmien ja ruhjeiden peitossa. En tiedä mitä tapahtui, löysin itseni hetkessä tuon viereltä puristamassa tuon elotonta kättä.
"Justin" Nyyhkäisin enkä voinut estää kyyneleiden valumista pitkin poskeani. Tämä oli huono idea , oikeastaan huonompi idea kuin huono.
"Anna mulle anteeksi.." Nyyhkäisin taas. Romahdus ei ollut kaukana, tunsin sen koko ruumiissani. "Jos mä en ois ollu niin itsepäinen ja ääliö sekä paennut ongelmia sen sijaan että ois puhuttu niin sä et makaisi tässä." Tuijotin kyynelsilmin ruhjoutuneita tuttuja kasvoja odottaen että tapahtuisi jotain, mutta ei.
"Mä..mä.." Vedin henkeä. "Mä en pysty tähän! Mä en oo vihainen, enkä koskaan ikinä lakkaa rakastamasta sua, en ikinä. Älä pliis mene pois tule takaisin, minä haluan sut takaisin. Haluan, että pidät musta kiinni ja sanot että se oli vain unta ja mitään pahaa ei koskaan tapahtunutkaan.." Puheeni oli pelkkää itkuista soperrusta ja painoin otsani vasten Justinin kämmentä itkien vain loputonta polttavaa tuskaani.
"Mua sattuu joka kerta kun vedän henkeä, koska sä et oo täällä. En mä voi elää ilman sua, en mä vaan voi." Jatkoin mumisten kastellen kyynelilläni Justinin käden kuin toivoen, että niitä valuttamalla saisin rakkauteni takaisin, mutta elämä oli epäreilua ja karua ilman onnellisia loppuja.
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com