Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
11. Muutosten tuulia
 
 
Päivät kuluivat samallalailla kuin edellisetkin. Itkien, nauraen, masentuen ja raivostuen. Mielialojeni vaihtelu oli rasittavaa Veralle ja muille, sillä saatoin yhtäkkiä muuttua nauravasta ja iloisesta täydellisen surulliseksi ja ärtyneeksi. Justin pysytteli omissa oloissaan, mikä ei minua haitannut, mutta en silti voinut välttyä näkemästä tuota aina välillä. Olimmehan me sentään saman katon alla, ainakin toistaiseksi. Kohtaamiset olivat jotain aivan kauheaa. Haavat minussa vain repesivät pahemmin kun katsoin hänen silmiään tai häntä ylipäänsä. Ei se tietenkään helppoa hänellekkään ollut, sen näki ja Pattie oli selvästi huolissaan meistä molemmista. Huokaisin syvään ja tuijotin kaunista maisemaa. Miksi rakkauden täytyi olla aina näin vaikeaa? Miksei se voinut olla vain ruusuilla tanssimista ja täynnä ihanaa onnentunnetta? 
Äkkiä tunsin jonkun käden olkapäälläni. Se oli Pattie. Hymyilin vaisusti ja jatkoin tuijottamista kaukaisuuteen.
"Miten sinä voit tyttö pieni?" Justinin äiti kysyi lempeästi. Pidin hänestä todella paljon ja inhosin ajatustakin, että Justinin ja minun ero, saattaisi erottaa meidätkin lopullisesti.
"Hieman sekava olo..Miten kaikki voi muuttuu niin nopeesti? Pari päivää sitten me vielä.." Jätin lauseen kesken sillä olin sanomassa jotain mikä ei ollut sopivaa kuultavaa Justinin äidin korville. Ei siis sillä, etteikö tuo muutenkin tietäisi mitä me rakastuneet teimme yön pimeinä tunteina kahdestaan. "Oltiin niin rakastuneita." Päätin lauseen lopulta. Muistikuvat palasivat mieleeni. Kuinka Justinin kädet vaeltelivat pitkin kehoani ja kuinka upposin pumpulin pehmeisiin lakanoihin, jotka hemmottelivat paljasta ihoani. Kuinka luulin, että olin ainoa ketä hän sillä hetkellä halusi tai kuinka luulin, että hän teki sen rakkaudesta. Kyyneleet polttelivat silmissäni ja pyyhkäisin yhden poskelle karanneen pois toivoen ettei Pattie huomaisi sitä. 
" Tiedän kultaseni, minä tiedän. Justin on nuori ja tyhmä. Kaikki tekee virheitä nuoruudessaan, mutta sano minun sanoneen että hän katuu sitä todella paljon.." Pattie sanoi.
"Tiedän mutta.. " Aloitin, mutta nainen keskeytti minut.
"En tarkoita, että sinun pitäisi juosta hänen syliinsä takaisin ja antaa anteeksi. Anna itsellesi aikaa ja Justinille.. mutta voisitko tehdä yhden palveluksen?"
Katsoin Pattieta kyyneleet silmissäni ja nyökkäsin vaisusti.
"Puhu hänen kanssaan ennen kuin lähdet." Tuo pyysi ja tiesi varmasti pyytäessään kuinka vaikeaa minun oli toteuttaa hänen pyyntöään, mutta lupasin silti tehdä sen.
 
Lähtöni lähestyi, mutta en ollut saanut puhuttua Justinin kanssa, joten siinä pakkaillessa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Niinpä lähdin etsimään Justinia, mutta löysinkin tuon puhumasta Jasminen kanssa meidän entisessä huoneessa. En voinut kuin jäädä kuuntelemaan oven taakse hieman tuohtuneena ja loukkaantuneena.
"Justin ihan oikeesti. Se jätti sut jo joten miksi itket sen perään?! Sä voit saaha kenet vaan ja valitsit sen.." Jasmine tokaisi kiivaasti levitellen käsiään.
"Lily on se mun ainoo ja oikee. Kiitos sun, mä menetin sen. Koko mun elämän. Tajuutko sä, että millään ei oo enää mitään välii, ei mun uralla, ei millään!!" Justin huusi. En ollut koskaan kuullut häntä ihan noin raivostuneena. Pattie oli aivan oikeassa kun käski minut puhumaan pojalle. En halunnut, että tuo pilaa loistavaa uraansa minun takiani.
"Ite sä tulit siihen ja olit siinä yhtä paljon mukana kun mäkin!" Jasmine sanoi. "Et voi väittää ettei se merkannu sulle yhtään mitään! Sulla on tunteita mua kohtaan, mutta et vaan myönnä sitä." Tyttö intti ja mieleni teki rynnätä huoneeseen ja läpsäistä tuota pari kertaa naamaan, jospa se maailmankuva kirkastuis sillekin sen jälkeen.
"Älä sä yritä pistää sanoja mun suuhun! Mä en todellakaan tiennyt mitä mä tein. Olin sekasin okei? Ja ei sä et merkkaa mulle enää mitään. Joo sä olit mulle hyvä ystävä ja meillä oli menneisyys, mut siis sä et kuulu mun tulevaisuuteen etkä enää nykyisyyteen tai mun elämään ollenkaan, koska jos pitää valita sut tai Lily niin se on Lily kenet mä valitsen joka ainoa kerta!" Sen jälkeen tuli hiljaista, enkä voinut kuin myhäillä mielessäni niin pöljältä kuin se kuulostikin. Olin tyytyväinen, että Jasminen kaltainen kaunotar kalpeni minunlaiseni tavallisen tallaajan rinnalla. Jasmine oli erittäin vihainen ja ryntäsikin ulos huoneesta melkein kävellen päälleni. Käänsin katseeni takaisin Justiniin, joka tuijotti minua hieman yllättyneenä kävellessäni tuon luokse. Tunnelma oli aika kiusaantunut ja ehkä hieman kireäkin jopa. En oikein tiennyt mistä alottaa, mutta Justin hoiti sen puolestani.
"Sä.. kuulit ton?" Justin kysyi huultaan purren. Minä nyökkäsin, muuhun en yhtäkkiä kyennyt. Keräsin hetken itseäni, etten alkaisi vollottamaan avatessa suutani.
"Tuota.. mä..siis.." En oikein tiennyt miten aloittaa. "Mä tosiaan lähen huomenna.."
"Mä tiedän." Justin vastasi surullisesti tuon katseen vain käydessä ehkä noin sekunnin kasvoissani.
"Mun pitää saada miettii rauhassa ja olla hetki yksin...Palataan sitten asiaan?" Siirsin lattiaan pudonneen katseeni hetkeksi Justinin kasvoihin, jotta näin tuon nyökkäävän. Sen jälkeen poistuin huoneesta pakkaamaan.
 
Justin
Pääni löi tyhjää enkä voinut edes nukkua. Nähdessäni aamun sarastuksen ikkunasta kyyneleet tulvivat silmiini. Niihin sattui, sillä olin itkenyt enemmän kuin koskaan. Miksi olin ollut niin tyhmä? Miksei ajassa voinut palata takaisin? Mietin nousten turhautuneena ylös ja kävelin keittiöön keittämään kahvia. Istuin ties kuinka kauan kahvikuppi kädessä katsoen ikkunasta kaukaisuuteen, kunnes havahduin siihen,että muutkin heräilivät. Äitini tuli keittiöön yhdessä Lilyn äidin kanssa, joka raahasi matkalaukkuaan. En uskaltanut edes katsoa naiseen, sillä tuon täytyi varmasti vihata minua sen jälkeen miten kohtelin hänen tytärtään. Huomasin, että kahvinikin oli kerennyt jäähtyä ja kaadoin sen lavuaarista alas.
"Justin?" Äitini sanoi huolestuneesti kun nojasin käsilläni tiskialtaaseen. En vastannut mitään, en kyennyt puhumaan sillä nyt vasta todellisuus alkoi oikeasti valjeta minulle. En näkisi Lilyä välttämättä enään koskaan sen jälkeen kun hän katoaisi tuosta ovesta.
Ovesta puheen ollen kuulin kuinka Lily saapui keittiöön matkalaukkuineen, mutta en uskaltanut katsoa. Olisin varmasti seonnut, sillä tällähetkellä halusin uskoa, että olin keskellä painajaista. Kun kuulin auton hyrinän ja renkaiden rahinan pihalta tiesin taksin saapuneen. En saanut henkeä ja varmasti kuulostinkin siltä.
"Justin..?" Kuulin äitini vielä huolestuneemman äänensävyn lausuvan nimeäni.
"Hei hei sitten.. " Kuulin Lilyn äidin huikkaavan tuon avatessa ulko-oven. Silloin minä katsoin ovelle, vain nähdäkseni Lilyn ovella matkalaukkuineen. Tyttö katsoi suoraan minuun kyyneleitä silmissään ja niitä valui myös minunkin poskillani. Tämäkö oli viimeinen kerta kun näin tytön jota rakastin koko sydämestäni? Olisin luopunut mistä tahansa, ihan mistä tahansa muuttaakseni tämän paremmaksi. Lily hymyili sydäntäsärkevästi ja sulki sitten ulko-oven perässään. Minä jäin tuijottamaan sitä halvaantuneena ja vielä enemmän tunsin kipua kun kuulin auton kaartavan pois pihasta. Sinne se meni, elämäni yksi ja ainoa oikea rakkaus.
"Justin.." Äitini sanoi taas ja kosketti minua, mutta huitaisin hänen kätensä pois tuijottaen ovea vieläkin. Silloin jokin muuttui ja surullisuuteni vaihtui päättäväisyyteen. Ei minä en antaisi tämän tapahtua. Ryntäsin etsimään auton avaimia äitini kysellessä vieressäni mitä ihmettä tein. Nainen yritti pysäyttää minut, mutta ei minä en pysähtynyt. En todellakaan vaan löytäessäni auton avaimet ryntäsin ulos ja otin Scooterin hopean värisen jaguarin, minkä hän oli juuri ostanut itselleen. En paljoa siitä piitannut vaan hyppäsin rattiin äitini huudellessa kauhuissaan nimeäni.
Peruutin pihasta renkaat ulvoen ja painoin sitten kaasun pohjaan, jotta saisin elämäni rakkauden ja merkityksen takaisin. Ihan sama vaikka maksaisin siitä oman henkeni, se oli sen arvoista ja enemmänkin.
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com