Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

2.One Last Time

Viikot kuluivat ja olin saanut pari uutta kaveria uudesta luokastani. Kukaan ei tuntunut enään muistelevan minua pahalla.
Silti vältin menemästä yksin esimerkiksi ruokalaan, koska yksinäni kävellessä kaikkien katseet tuntuivat poraavan reikää selkääni, tai sitten minä vain kuvittelin.
Kävelin omissa mietteissäni asuntolalle odottaen innolla iltaa, sillä aioimme viettää syntymäpäivääni.
" Roseeee! " Annabel hihkui kun pääsin ovesta sisään.
" Chris lupas hakee sulle juotavaa ku annat sile vaa rahat. " Annabel sanoi katsoen reaktiotani. Kohautin olkiani.
" Mikä ettei, millo se tulee hakemaa rahaa? "
" Iha just. "
Nyökkäsin ja heitin laukkuni lattialle. Aloin suoristamaan vaaleita hiuksiani, sekä meikkailemaan. Laitoin Annabelin hiukset ja soitimme kaikenlaista musiikkia, sekä nauroimme.
Hetken päästä puhelimeni soi ja jäin tuijottamaan näyttöä aluksi järkyttyneenä, koska siitä oli kauan kun Chris oli soittanut minulle ja se taas toi ikäviä muistoja.
" Nii? " Vastasin.
" Ööä.. mä tuun hakee ne rahat iha kohta, nii tuu pihalle? " Chris sanoi.
" Ju " 
Sen jälkeen puhelu katkesi.
" Mitä se sano? " Annabel kysyi.
" Pitää mennä pihalle rahojen kans " Sanoin ja lähdin ulko-ovelle. 
Kun avasin sen, niin siinä hän jo oli. Seisoi niinkuin aina ennenkin virnistellen.
Ojensin tuolle rahat, mutta käsiemme koskiessa toisiaan nykäisin kuin sähköiskun saaneena omani pois. Hymyilin kuitenkin yrittäen olla mahdollisimman normaali, eikä tuo näyttänyt huomaavan mitään erikoista.
" Mä soitan sit ku tuun kylältä. "
Vastasin vain nyökkäyksellä ja palasin sisälle laittautumaan.
 
Puolentunnin päästä olimme lähes valmiita, tosin mietin vielä mitä laittaisin päälleni. Päätin mennä koneelle ja yllätyksekseni Chris oli onnitellut minua facebookissa. Tuijotin tekstiä hymyillen, kunnes mieleni teki kirota itseni alinpaan helvettiin. Mitä minä touhusin? Olin vaarallisen lähellä kaivaa takaisin tunteita mitkä olin vaivoin onnistunut hautaamaan.
Hetken päästä puhelimeni soi ja Chris käski tulla avaamaan oven. Tein työtä käskettyä ja hetken päästä olimme Annabelin, Amandan, Chrisin ja Micaelin kanssa valmiita lähtemään.
Yllätyin, että pojat halusivat tulla kanssamme, tosin uskoin sen pääasiassa johtuvan siitä että Micael oli ollut jo pitkän aikaa ihastnut Amandaan.
Tunnelma oli hilpeä saapuessamme paikalle, ihmisiä virtasi sieltä täältä, jotkut kaverit onnittelivat. Dj soitti hyvää musiikkia ja kaikilla oli hauskaa.
Amanda, Annabel ja minä nauroimme vatsamme kipeäksi tanssiessamme muiden joukossa. Hetken päästä huomasin Chrisin tulevan lähemmäksi, katsoimme toisiamme hetken, muuta ei tarvittu.
Poika tuli luokseni ja halusi tanssia kanssani. Suostuin sen kummempia miettimättä ja hetken päästä tunsin tuon kädet ympärilläni. Hetken tuntui siltä kuin olisin palannut menneeseen. Tarkoitin nyt menneellä sitä mennyttä hyvää aikaa, mikä oli jäänyt huonomman varjoon.
Tanssimme pari kappaletta ja olimme tanssimassa kolmatta kun tuon huulet alkoivat vaarallisesti lähestyä omiani, mutta minä olin siinä vaiheessa jo niin vietävissä, että en pistänyt pahaksi sitä, että tuo suuteli minua.
Tunsin kihelmöintiä, joka muuttui tuleksi. Katsoimme toisiamme hetken kunnes jatkoimme samaan malliin. 
Dj virnuili meille kopistaan, tuo kun sattui olemaan Chrisin parhaita kavereita.
" Rose.. " Chris kuiskasi korvaani saaden aikaan kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani.
" Se meijä juttu jäi kesken, mä vaan että oisiks sä halunnu jatkaa sitä? "
Sydämeni tuntui jättävän lyönnin välistä enkä oikein tiennyt mitä sanoa.
" Jos sä tarkotat mitä sanot, niin mikäs siinä. " Vastasin virnistäen.
" Tarkotan. "
 
Sen jälkeen sanoja ei tarvittu ja kun bileet loppuivat lähdimme yhtä matkaa asuntolalle. Annabel ja Amanda olivat kadonneet ajat sitten jonnekin, eikä minulla ollut harmainta aavistustakaan missä he olivat. Reilua hylätä syntymäpäivänä, mutta toisaalta en pistänyt sitä ollenkaan pahakseni.
" Tuuks sä mun viereen nukkuu? " Chris kysyi ottaen minua kädestä kiinni.
" No, eipä mulla oo avainta mun ja Annabelin kämppään, enkä tiiä mihin se katos nii joo. " 
Ensinnäkin piti huijata vartijaa, joka meidän onneksemme ei sattunut olemaan kierroksella livahtaessani poikien puolelle oikein tietämättä itsekään oliko se hyvä idea.
Kävelimme Chrisin huoneeseen ja tuo sammutti valot. Tunsin oloni hieman tyhmäksi, kunnes käperryin tuon kainaloon.
Chris tosin olisi halunnut kaikkea muuta kuin nukkua, mutta torjuin tuon päättäväisesti ja suljin silmäni. 
" Rose, mä oon ilone et sä tulit takas... "
" hah, sentään joku " Lausettani seurasi hiljaisuus, joka lopulta täyttyi Chrisin tasaisesta kuorsauksesta. Minä mietin millainen huominen olisi. Olisiko se elämäni onnellisin päivä? Ainakin nämä olivat elämäni parhaimmat synttärit.
 
 
Aamulla herätessäni Chrisin kädet ympärilläni tunsin oloni kerrassaan loistavaksi. Hiljaa herättämättä tuota nousin ylös ja lähdin kävelemään omalle puolelleni.
" Rose! " Annabel nauroi kun pääsin ovesta sisälle.
" Mitä.. " Kysyin punastuen.
" Missähän sitä ollaan oltu yötä? "
" Ööö.. "
" Chrisin luona? " Amanda vinkkasi.
" No tuota, joo.. Ku mulla ei ollu avainta ja te olitte jossaki.. " Takeltelin nauraen.
" Haha! Jäit kiinni! Uuu, joko te ootte yhes? " Annabel virnuili.
" En mä tiiä. "
" Et tiedä?! " Amanda huudahti. " Eli te ehkä voitte tulla olemaan? "
" Ehkä? Ehkä ei, kuka tietää " Sanoin virnuillen ja kävelin huoneeseeni avaamaan koneeni.
" No, mitäs tuli tehtyä? "
" Nukuttua... "
" Niin varmaa joo! Mieti ny semmone hottis ku Chris, ette varmasti vaan nukkunee! " Amanda ja Annabel olivat täysin kimpussani.
" No hyvä on. Mä en suostunu oikee mihinkää muuhu ku nukkumiseen. " Virnistin.
" Mä tiesin, että on se sentää yrittäny jotai! " Amanda naurahti.
 
Koko päivä kului, eikä Chrisistä kuulunut mitään. Aloin epäillä oliko tuon sanoilla sittenkään minkäänlaista merkitystä. Olin levoton, turhautunut ja hermostunut. En pitänyt odottamisesta, koska kaikki alkoi tuntua pikkuhiljaa hyvältä unelta.
Lopulta uskaltauduin lähettämään tuolle viestin. Odotin vastausta hermostuneena ja kun se lopulta tuli, en uskaltanut avata viestiä.
 
Chris: Ei musta oo mihinkään vakavempaan
 
Tuijotin tekstiä hämilläni heittäytyen sitten sängylleni makaamaan. Eipä tietenkään. Miksi olinkaan mennyt uskomaan poikaa?
En ymmärtänyt. Miksi piti aina sanoa jotain ja sitten heti seuraavana päivänä perua se?
Ensin uskotella olevansa tosissaan ja sitten vetää matto jalkojen alta?
Ilmeisesti nykymaailmassa edes teoilla ei ollut enää merkitystä.
Minä kun olin vihdoin tuntenut itseni kokonaiseksi. Tuntenut, että kaikki viime vuotiset virheeni oli pois pyyhitty, vaan ei. 
Päiviä kului toinen toistensa perään. Minä hymyilin, nauroin ja hengitin. Tunsin itseni silti kuolleeksi, vaikkakin sydämeni jaksoi jostain ihmeen syystä lyödä vielä.
Jokainen päivä oli samanlainen. Aamulla kouluun, päivällä pois ja nukkumaan. Olin vaipumassa masennuksen partaalle, vaikkakin syy mikä minut tähän tilaan ajoi oli aivan järjetön.
Unohdin taas vaihteeksi syödä ja Annabel alkoi olla huolissaan. 
Pahinta oli öisin, kun olin yksin ajatusteni kanssa. Vain minä, ajatukseni ja paha oloni.
 
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com