Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Too late to apologize
 
Päätimme Justinin kanssa hengata loppu illan meillä. Äitini oli ystävällisesti jättänyt meidät kahden ja lähtenyt yöksi jonnekin kaverilleen.
" Katsotaanko vaikka joku leffa?" Ehdotin löytäessäni kaapin perältä popcornia.
" Mikä ettei. Onko sulla ehdotuksia?" Justin, joka seisoi takanani kysyi ja kietoi kätensä ympärilleni painaen päänsä olkapäälleni. Hymy hiipi kasvoilleni ja laitoin popcornit mikroon. Säädin ajan ja vedin sitten pojan perässäni olohuoneeseen ison hyllykön luo, jonka ala-osa oli täynnä jos minkälaista elokuvaa. Monia olin saanut lahjaksi osa taas oli jotain äitini ale-löydöksiä.
" Jotain romanttista.." Justin ehdotti ja kieltämättä yllätyin. Justin nauroi ilmeelleni.
" Mitä?" Tuo kysyi viattoman kuuloisena.
" No.. aika yllättävää että pojat ehdottaa romanttista elokuvaa?" Sanoin kysyvään sävyyn ja silmäilin hyllyä.
" No minä nyt satun olemaan poikkeus." Justin virnuili ja minä vain tönäisin tuota vastaukseksi.
" Okei, no hmm. Titanic?" Ehdotin.
" Käy. " Justin sanoi ja kun kurotin ottamaan dvd:tä, poika kaappasi minut yllättäen syleilyynsä.
" Justin!" Nauroin ja samassa Justinin huulet löysivät omani. En tiedä kuinka kauan seisoimme siinä, mutta säpsähdin kun mikro päästi äänimerkin ilmoittaakseen ajan kuluneen loppuun.
Justinpa ei ollut päästää minusta otettaan.
" Justiiin..." Manguin naurahtaen. " Popparit pitää ottaa mikrosta.. päästä."
" En halua. "
" Hassu. " 
" Niin olenkin. " Poika sanoi ja päästi sitten vastahakoisesti minut otteestaan.
" Mene sä hakee popparit, mä laitan tuon leffan." Justin ehdotti ja sieppasi titanicin käsistäni. Keittiöstä kantautui jo popcornien ihana tuoksu leijaillessani sinne. Nappasin paisuneen pussin mikrosta ja etsin sopivan kulhon. Tullessani takaisin olohuoneeseen popcornit mukanani Justin löhöili jo sohvan nurkassa alkumainosten pyöriessä ruudussa.
Istahdin tuon viereen popcornit sylissäni ja palasin mielessäni ajassa taaksepäin. Hymähdin ja Justin katsoi minua kysyvästi.
" Tuli vain mieleen. Muistatko kun sukelsit poppari kulhoon ja Chaz sekä Ryan oli kuolla nauruun?" Katsoin poikaan kohottaen kulmiani. Tuon kasvoille ilmestyi säteilevä hymy silmien tuijottaessa kaukaisuuteen.
" Muistan. Tosin muistan erittäin hyvin sen, kuinka ihanaa oli pudota sun syliisi." Naurahdin ja sitten kumpikin meistä hiljeni, sillä elokuva alkoi.
 
Justin
 
Elokuvan lipuessa loppuunsa kuulin vierestäni nyyhkäyksiä.
" Tarviitko paperia?" Kysyin vitsailevaan sävyyn.
" En. Silmääni meni vain roska.. " Lily vastasi.
" Ai molempiin silmiin ja sattumoisin vielä yhtä aikaa?"
" Äh, Ehkä sittenkin mulla on allergia. " Nauroimme molemmat ja katsahdin sitten kelloa. Se oli jo puoli 12.
" Nukkumaan meno aika."
" Kiitti iskä." Lily sanoi sarkastisesti ja sammutti tv:n. Hymähdin vain tuolle vastaukseksi ja kapusimme yläkertaan Lilyn huoneeseen. Tyttöllä oli tarpeeksi leveä sänky, että mahduimme siihen molemmat. Oli suorastaan helpotus huomata, että Lily oli toipunut kidnappauksesta hyvin. Tosin, emme vieläkään oikeastaan puhuneet asiasta, ehkä siksi, ettei kumpikaan meistä tosiasiassa halunnut muistaa sitä. Kuitenkaan, Lily ei enään kavahtanut jokaista kosketustani,. Tietenkin olin yhä varovainen. Silti oli ihanaa pitää käsiä tytön ympärillä tuon käpertyessä kylkeeni.
" Justin." Lily kuiskasi.
" Mitä?"
" Mitä me tehään, sitten ku tää vuosi on ohi?" Huokaisin. En tosiaan tiennyt. Ainakaan koulu ei enään estäisi Lilyä, mutta mitä hän halusi tulevaisuudeltaan?
" En tiedä. Sehän riippuu ihan mitä sinä haluat tehdä."
" Haluan tulla sun mukaas Justin.." Lily sanoi haukoitellen leveästi.
" Lily, sähän voisit lähtee opiskelemaan. En mä haluu, että sä tuhlaat elämäs mun kaa kierrellen maailmaa.. " Tokaisin ja tyttö vaikeni hetkeksi.
" Justin, tää kuulostaa ehkä vähän sairaalta, mutta millään muulla tässä maailmassa ei oo merkitystä kunhan mä oon sun kans. Enkä mä halua olla susta erossa aina näin kauan."
Ymmärsinhän minä toki, mitä tyttö ajoi takaa, sillä tunsin itse samoin.
" No, voisithan säkin kokeilla laulamista, tai sitten näyttelijänä ainakin pärjäisit. Voisit esimerkiksi olla mun lämppäri tai jotain. Riippuu ihan siitä mitä mieltä Scooter ja muut on."
" Se ois mahtavaa Justin. En vaa tiiä onko musta siihen." Lily sanoi.
" Susta jos kenestä on siihen." Kuiskasin tuon korvaan suukottaen hellästi tuon otsaa.
" Kiitti Justin. " Lily mumisi silmät kiinni.
" Hyvää yötä kulta." Sanoin.
" Hyvää yötä."
 
Lily
 
Aika oli kulunut nopeasti ja viimein koitti se päivä, jota inhosin jo valmiiksi. Justin lähtisi takaisin ja minä jäisin yksinäni märehtimään asioita. Inhosin jäähyväisiä. Seuraavaksi olisi minun vuoroni käydä Justinin luona Kanadassa, mutta se oli vasta kesällä. Siihen tuntui olevan pitkä aika, tosin minusta jo viikko tuntui pitkältä puhumattakaan parista kuukaudesta.
" Tulee ikävä." Kuiskasin takertuen poikaan. Haroin tuon ruskeita, lyhyitä silkkisen tuntuisia hiuksia.
" Niin tulee.." Poika tokaisi haikeana, hymyillen sitten vaisusti. " Mutta me nähään kesällä ja mä lupaan yrittää soittaa sulle niin usein kuin vaa kerkeän." Justin lupasi ja painoi huulensa kevyesti omilleni. Vaikka tiesin, että näkisin Justinin vielä, minulla oli ikävä tunne, että parin kuukauden päästä kaikki olisi toisin. Ehkä Justin rakastuisi Selenaan? Ajatuskin puistatti. Minun oli myönnettävä, että Selena oli toki todella mukava ihminen ja voisi kai sanoa, että melkein jopa ystäväni. Silti suhtauduin tyttöön varauksella.
" Pakko mennä. Hei hei. " Justin sanoi ja sipaisi poskeani vielä kerran kevyesti. Sitten tuo irroitti otteensa kädestäni ja katosi. Paikalla oli tietenkin faneja ja lehdistöä, mutta olisin ihan hyvin voinut olla sokea ja kuuro, sillä en kiinnittänyt heihin huomiota. Äitini otti lujasti kiinni hartioiltani ja lähti kuljettamaan minua autoon. Huomenna olisi palattava takaisin koulunpenkille kärsimään.
 
" Lily?" Havahduin Veran ääneen seuraavana päivänä ollessani kaapillani. Tämä päivä oli samanlainen kuin mitkä tahansa muutkin koulupäivät. Kaikki tuijottivat minua, aivan kuin eivät olisi minua ikinä nähneetkään. Ashley pyöri jatkuvasti ympärilläni ja minä yritin epätoivoisesti onkia tietoja Joshuasta, mutta joka kerta Ashley väisti kysymykseni.
" Lily! " Vera palautti minut ajatuksistani nykyhetkeen.
" Kuulitko jo?" 
" Mistä?"
" Viikonloppuna järjestettävistä tanssijaisista?" 
" En.. ? " Sanoin ja Vera näytti siltä kuin minun olisi pitänyt tietää se jo tyyliin vuosi sitten.
" Mainoksia on ollut jo alku viikosta. Kävelet varmaan silmälaput päässä tyttö!" Ystäväni tokaisi leikkisästi tökäten minua kylkeen. Tosiaan, nyt kun tarkemmin katsoin ympärilleni käytävä suorastaan pursui mainoksia tanssijaisista, jotka olisivat. Mitä? Kahden päivän päästä?
" Mitä niistä?" Kysyin kävellessämme kohti ruokalaa.
" Kenet olet pyytänyt pariksesi? Oikeesti. Kaikki varmaan kysyy sua.. " Vera sanoi.
" Ei mulla oo paria.. eikä kukaan oo kysyny.." Tokaisin hieman yllättyneenä siitä mitä ystäväni oletti. 
" Ei ole? " Vera näytti siltä kuin olisi juuri tavannut ihka oikean muukalaisen.
" Entä sinä?" Vaihdoin aihetta.
" No, Erick kysyi mua." Tuo tunnusti ja Veran poskille kohosi heikko punoitus.
" Tehän oisitte hieno pari." Tokaisin virnuillen ja sain taas osakseni tönäisyn, mutta Vera ei kuitenkaan väittänyt vastaan.
" Lily.. öh.. oisko sulla hetki aikaa?" Vera ja minä käännyimme äänen suuntaan. Joshua seisoi vasemmalla nojaten yhteen pylvääseen.
" On.. ?" Vastasin hämmentyneesti.
" Lily, mä meen jo edeltä, mulla on karsea nälkä. Pidän sulle paikkaa." Vera sanoi ja loi minuun pitkän katseen. Nyökkäsin ja käännyin takaisin Joshuan puoleen.
" Mä kuulin, että sulla ei oo paria tanssijaisiin." Voi ei, tämä alkaa kuulostamaan vaaralliselta.
" Ei niin.." Vastasin kuitenkin reippaasti.
" No.. ilmeisesti Justin ei oo tulossa, niin.. jos.. sä.. tulisit mun kans?" Joshua sanoi ja katsoi minua suloisesti kulmiensa alta hymyillen pienesti.
" Entä.. Ashley?"
" Mitä siitä. Se valehteli mulle susta.." Mielenkiintoni heräsi.
" Mitä se sanoi?" Kysyin, mutta Joshua pudisti päätään.
" Kerron myöhemmin, mutta tuutko?" 
" No, tuota. Okei." Sanat lipsahtivat suustani, ennen kuin kerkesin estää. Ei. Mitä minä tein? Joshua näytti ilahtuvan ikihyviksi ja päästi minut sitten menemään ruokalaan lähtien omille teilleen. Kerkeisin perua vielä, minun pitäisi vain juosta pojan perään ja sanoa ettei se käy. Tuijotin Joshuan loittonevaa hahmoa. Miksi en tehnyt sitä? Miksi en juossut perään ja puhunut suutani puhtaaksi? Tästä ei voisi seurata mitään muuta kuin katastrofi... tai no oikeastaan. Mitä haittaa siitä olisi? Voisinhan olla Joshuan kaveri ei kai siinä mitään pahaa ollut? Tuo ei joka tapauksessa tulisi saamaan anteeksi. Oli vain yksinkertaisesti liian myöhäistä pyytää anteeksi vai oliko?

// anteeksi taas tuosta kirjoitus tyylin vaihtelusta, mutta yritin vähän parannella sitä (: //
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com