Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Me and you, the perfect two?
 
 
" Mihin sulla on noin palava kiire Lily? " Ashley kysyi tullessani kulman takaa sellaisella vauhdilla, että olin melkein törmännyt entiseen parhaaseen ystävääni.
" Oi. Anteeks, umm.. ei mihinkään. " Sanoin ja jatkoin matkaani jättäen Ashleyn seisomaan käytävälle ihmeissään. Vera purskahti nauruun ja mäkin nauroin. Syy mun kiirehtimiseen oli nimittäin poika, joka kierteli ympäri maailmaa esiintymässä. Jep, Justin oli meillä odottamassa mua. Päästessäni ulko-ovesta pihalle mä tanssahtelin ympäriinsä hienoisen lumikerroksen peittämillä kaduilla. Ihmiset katsoivat mua oudosti, mutta mitä väliä? Olin niin iloinen, etten voinut millään hallita sisältä pursuavaa riemuani. Hymyni ylettyi varmasti korvasta korvaan ja kävelin rivakasti, melkein juosten kohti kotia. Hyvästelin Veran viimeisessä risteyksessä ennen kotiani ja tanssahelin loppumatkan koti ovelleni. Vatsaani nipisteli jännityksestä. Avasin oven tärisevin käsin ja heitin kenkäni nopealla liikkeellä eteisen nurkkaan ja loikin yläkertaan huoneeseeni. Hetkeksi minut valtasi epäilys, etteikö Justin olisi täällä, mutta avatessani huoneeni oven näin ikioman ihmeeni istumassa mun sängyllä, virnistellen luultavasti ilmeelleni. Ryntäsin pää kolmantena jalkana tuon luo ja halasin tuota. Justin kietoi kätensä ympärilleni halaten mua hellästi takaisin.
" Hei. Oliko ikävä?" Tuo kysyi samettisella äänellään ja mun teki mieli kiljua onnesta.
" Arvaa " Henkäisin ja vetäydyin syleilystä voidakseni katsoa tuota silmiin. Samantien kaikki tuntui loksahtavan takaisin paikoilleen. Millään muulla ei ollut merkitystä kuin sillä, että me oltaisiin yhdessä. Tuijotin pojan silmiin ja näin niistä oman peilikuvani. Hetkeäkään epäröimättä tuo toi kasvonsa lähemmäs ja pian tunsinki tuon huulet omiani vasten.
Mä oisin voinut vannoa olevani taivaassa, koska oloni oli parempi kuin koskaan. Kaikista kipeistä haavoista oli enään arvet jäljellä. Tiesin, että kantaisin niitä läpi elämäni, mutta väliäkö sillä? Pääasia oli, ettei polttavaa tukahduttavaa kipua tuntunut enään. Se ei enään haudannut mua alleen ja mä pystyin hengittämään vapaammin.
" Rakastan sua. " Justin kuiskasi ja tuon hengitys kutitti poskeani.
" Mä rakastan sua enemmän. " Virnistin ja tuo pyöritteli silmiään.
" En olisi niinkään varma asiasta. " Poika sanoi kiusoitellen ja mä naurahdin. " Ollaanpa sitä hyvällä tuulella tänään.." Justin jatkoi siirtäen pari hiussuortuvaa korvani taakse. Poika oli vain niin käsittämättömän täydellinen ja vielä käsittämättömämpää oli se että olin jotenkin onnistunut saamaan tuon aarteen itselleni. 
"Tottakai mä oon ku sä oot täällä" Sanoin hymyillen ja Justin virnuili mulle koko hammasrivistöllään takaisin.
" Lähetään kävelylle." Justin ehdotti ja katsoin tuota kysyvästi.
" Oikeasti?" Kysyin ja poika nyökkäsi.
" Joojoo."
" Kyllä mä tiiän, että sä unohtelet välillä asioita, mutta kai sä muistat, et me ollaa New Yorkis ja sä oot Justin Bieber?" Muistutin, ehkä vähän pettyneeltä kuulostaen.
" Ai niin tosiaan, sä saat mut unohtaa jopa oman nimenikin, vaikka se lukeekin kissan kokoisilla kirjaimilla tossa julistees sun pääs yläpuolella.." Justin huomautti ja mun teki mieli vajota maan alle. 
" Mutta vaik oonki supertähti, nii kyllä mä voin silti lähtee sun kans kävelylle, vaikka tuonne metsää. Sinä ku et näytä asuvan ihan keskustassa..." Justin sanoi virnuillen ja löinkin tuota päähän ensimmäisellä tyynyllä joka osui mun käteeni.
" Idiootti." Sihahdin hymyillen nousten sitten ylös vetäen tuonkin mukanani eteiseen. Lähdimme kävelemään takapihan poikki metsään.  Siellä oli polku, jota pitkin muutkin kaupungin sykettä pakenevat ihmiset joskus käyttivät, enimmäkseen naapurimme ja me, mutta saattoi siellä silloin tällöin törmätä muihinkin.
" Miten koulussa on menny? " Justin kysyi kun kävelimme käsikädessä pitkin hiljaista metsä tietä.
" Hyvin " Vastasin ja sen jälkeen välillemme laskeutui hiljaisuus. Se ei ollut sitä kiusallista hiljaisuutta, jota moni pelkää, vaan oikeastaan se oli sellaista hiljaisuutta jossa kumpikaan ei tuntenut tarvetta rikkoa sitä. Meidän ei tarvinnut oikeastaan puhua kauheasti tunteistamme, toisillemme, koska kumpikin tiesi sen jo yhdestä katseesta, niin paljon me oltiin koettu yhdessä. Katseeni harhaili vähän väliä katsomaan poikaa. Justin oli vain sanoinkuvaamattoman täydellinen. Muhun verrattuna liiankin täydellinen.
 
Justin
 
Mikään ei tuntunut paremmalta kuin se, että tunsin Lilyn käden omassani. Olin ollut viime viikkoina suorastaan hermoraunio, koska odotin tätä tapaamista niin innolla. Kuinka monet yöt olin valvonut kattoon tuijottaen, miettien mitä tyttö nyt teki, oliko tuo turvassa. Kuinka monesti olin tuijottanut tyhjää omiin ajatuksiini vaipuneena, samalla kun Chaz tai Ryan yritti ehdottaa mulle tekemistä illaksi. Nyt katsoin Lilyn kasvoja. Tytön vaaleat pitkät hiukset heilahteli tuulessa, tuon siniset silmät hohti kirkkaana hillityn meikin korostamana. Tyttö hymyili hymyä, jota rakastin ja jonka näin joka ilta, ennen silmieni sulkemista. En ollut koskaan ajatellut rakastuvani näin tulisesti johonkuhun näin lyhyessä ajassa. Okei ollaanhan me tunnettu jo melkein vuoden, mutta silti.  Se kaikki mitä oli tapahtunut tämän vuoden aikana, oli vaan tuonut meitä läheisemmiksi. 
" Miten uuden levyn kans sujuu?" Lily kysäisi rikkoen hiljaisuuden, joka oli kestänyt jo jonkin aikaa, kummankin meistä ollessa täysin omien ajatustemme vankeina.
" Hyvin. Selenan tiimi on auttanut tosi paljon, nyt kun Scooter oli hetken sairaana. " Sanoin ja katsoin Lilyä, jonka kasvoilla oli tulkitsematon ilme.
" No.. hienoa " Tuo sai kuitenkin sanottua. Mietin sanojani, mutta en löytänyt niistä mitään, mikä saisi tytön reagoimaan tuolla tavalla.
" Onko Joshuasta ollu vielä harmia?" Päätin kysyä suoraan kiertelemättä.
" No ei oikeastaan.. tuntuu että oon ymmärtäny sen ihan vääri.." Lily sanoi ja jäin pohtimaan tytön sanojen tarkoitusta.
" Miten niin?"
" Nokun, äh ilmeisesti siinä jutussa on jotain hämärää, siis Ashleyn ja Joshuan, en tiiä enempää vielä itsekkään." Lily vastasi. Tahtomattanikin aloin miettimään, että halusiko Lily edelleen Joshuan. Ehkä olin vainoharhainen, mutta supertähdeksi omistin todella surkean itsetunnon. En ollut niitä poikia, jotka kehuskelee itseään ympäri kaupunkia. Ehei, mä vaan ajattelin enemmänkin olevani samalla tasolla muiden kanssa, en yhtään sen ylempänä, sitä paitsi otin kuuluisuuteni tosi vakavasti ja tein myös töitä sen eteen. En olisi tarvinnut limusiinejä tai mitään muutakaan ylellisyyksiä. Vain se, että fanini olisivat tukenani merkitsi mulle tässä työssä eniten. Puhumattakaan Lilystä. Miten mä kestäisin jos menettäisin tuon jollekin Joshualle? Vastaus oli jo selvä. En mitenkään.
" Mikä on? " Lily kysyi huomaten hieman apeaksi muuttuneen mielentilani. Korjasin sen nopeasti pienellä virnistyksellä ja pudistin päätäni vastaukseksi.
" Kerro. " Tyttö virnuili ilmiselvästi haluttomana luovuttamaan tässä asiassa.
" Ei mitään. " 
" Eipä "
" Ei. Oikeasti." Vakuutin hymyillen, mutta tiesin sanani valheeksi. En halunnut kertoa mikä mua tosiasiassa vaivasi, koska en halunnut pilata meidän yhteistä aikaa kiistelemällä jostain Joshuasta. Okei, ketä mä yritin oikeen huijata? Enemmän pelkäsin tytön vastausta, koska kysyessäni tuijottaisin tiukasti tuon kasvoja etsien jotain todistetta siitä, että jotain todella oli tekeillä. Mistä ihmeestä mä sen voisin tietää, ollessani toisella puolella maailmaa? Huokaisin ja mieleni teki lyödä itseäni puulla päähän tai jotain vastaavaa. Olin vaan tosi tyhmä. Mulla ei ollut mitään syytä epäillä Lilyä vai oliko?
" Mitäs suunnitelmia sulla on huomenna illalla?" Kysyin vieden tytön ajatukset muualle.
" Olen varattu koko illan.." Lily vastasi apeasti ja tunsin pettyväni. Kumpikin oli odottanut tätä tapaamista ja Lily ilmeisesti silti halusi tuhlata meidän yhteistä aikaa jonkun toisen kanssa.
" Ai...no sitten.." Oli kaikki mitä pystyin pettymykseltäni sanomaan. Lily alkoi nauramaan ja mä aloin miettimään, että mitä nauramista tässä oli? Mä olin tosi pettynyt ja tyttö vain nauroi sille? Ennen kun kerkesin loukkaantua Lily avasi suunsa.
" Höpsö.. Olen varattu koko illan sulle tietenkin! Mitä sä oikeen luulit?" Tytön sanoja seurasi hiljaisuus jonka aikana ne upposivat tajuntaani ja päästivät mussa valloilleen helpotuksen tunteen. Tunsin jotain muutakin. Häpeää. Häpeää siitä, että olin ehtinyt jo melkein loukkaantua ja luulla oikeasti niin Lilystä. Hymy nousi huulilleni ja katsoin tyttöä virnuillen.
" Mä luulin ihan oikeasti, että oot menossa johonkin. Kerkesin melkein jo suuttua." Myönsin naurahtaen. Lilykin nauroi ja tönäisi mua hellästi olkapäähän.
" Miksi mä haluisin turhaan olla erossa susta, kun kuitenki lähet taas pois ja menee aikaa ku nään sut uudestaan? Se aika mikä menee mulla koulussa, tuntuu jo pitkältä. Mä oon tämän koko ajan varattu vaan sulle. " 
" Tuo kuulosti paljon enemmän kuin hyvältä." Virnistin. 

// Anteeksi lyhyys (; //
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com