Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

No words
 
 
Justin
 
Oli kulunut jo 2 viikkoa, eikä mitään merkkiäkään Lilystä yhtään missään. Poliisikaan ei ollut löytänyt minkäänlaisia johtolankoja.  Kirjauduin twitteriin nähdäkseni, että suurinosa faneistani toivotti mulle jaksamisia. Aivan kuin Lily ois kuollu tai ei tulis takaisin? Vatsaani väänsi edes pelkkä ajatus, etten enää koskaan näkisi tytön kaunista hymyä, tuntisi tuon hellää kosketusta, kuulisi tuon naurua. Karistin synkät ajatukset päästäni. Lilyn oli pakko löytyä hengissä.
@Justin Bieber: I miss your smile...
Tuijotin Lilyn profiilia twitterissä. Kunpa olisin pysynyt sinä iltana Lilyn luona, kunpa en olisi päästänyt tytön kädestä irti. 
" Justin... ? " Joku huhuili huoneeni ovella. Se oli Ryan.
" Mitä nyt.." Kysyin.
" Lähetää jonnekki... " Pudistin päätäni jo ennen kuin Ryan ehti sanoa lauseen loppuun.
" Ei innosta. "
" Oikeest.. ei tää auta Lilyä yhtään, et sä istuskelet tääl huonees yksinäs... tulisit nyt.. " Ryan maanitteli, mutta mä pidin pintani. Ehkä ei auttaisi Lilyä, mutta mä en pystynyt vaa kävelee tytön huoneen ohi.
" Ihan sama.. " 
" Kyll mä tajuun että sä rakastit sitä tosissas.. mut si.."
" Mä rakastan vieläkin ja vasta nyt tajuan kuinka tosissani. Sä et ymmärrä mistää yhtää mitää joten voitko jättää mut rauhaa.. " Keskeytin Ryanin.  Tuo huokaisi syvään ja häipyi vähin äänin mun huoneesta. Mä hautasin kasvot mun käsiini. Tää oli jotain sellasta, mitä mä en pystyny käsitteleemään vaikka kuinka yritin. Lilyn poissaolo seurasi mua, ihan sama mihin menin, ihan sama kuinka yritin ajatella jotain muuta.  Tämä tuska silti oli ja pysyi, koska mun sydämestä puuttui palanen. Tai mun sydän oli täysin palasina, mä olin hajalla. En saanut unta öisin, koska mietin missä Lily nukkui nyt. Oliko tytöllä kylmä? Oliko hän peloissaan? 
" Justin... tuu syömään.. " Äitini sanoi ovella. Hän näytti huolestuneelta. Haluttomasti ihan vain äitini mieliksi, mä menin ruokapöytään muiden kans tuijottamaan annostani. Pöydässä oli vaitonaista, kukaan ei sanonut mitään. Mä yritin kovasti löytää sanoja, mutta tällähetkellä en tuntenut mitään muuta kuin polttavaa ikävää.
" Onko.. uutta...tietoa? " Kysyin katsomatta oikeastaan kehenkään, katseeni pysyi ruoka-annoksessani jota tökin haarukalla syömättä juuri mitään.
" Ei... Olen tosi pahoillani Justin, enkä mä haluisi olla se, joka sanoo tän, mutta mun on kai pakko... Mitä jos Lily ei tule enää takaisin? Justin, sä et voi vaan jatkaa tällätavalla, sun pitää mennä takas keikoille ja haastatteluihin..." Scooter selitti. Mä laskin haarukan kädestäni.
" Miten mä voin elää normaalisti tän jälkee? Lily löytyy kyllä. " Sanoin yrittäen uskoa sanoihini. " Sen on pakko löytyä, Lilyn on pakko tulla takaisin.. " Katsoin Scooteria silmiin toivoen, että tuo sanoisi jotain mikä myötäilisi omia sanojani.
" Entä jos ei? Justin... sulla on loistava ura, josta monet vain haaveilee !" 
" Mä en nyt vois vähempää välittää mun urasta."
" Justin. Poliisit sanoi, että Lilyä on hyvin epätodennäköistä löytää ilman todisteita... ja todisteita ei ole.. " En halunnut uskoa tätä todeksi. Yritin pysyä kasassa, mutta se oli todella vaikeaa.
" Ei... Älä sano noi... ei.. " Mumisin hiljaa ja tunsin seinien kaatuvan, koska mä en pystyny enää pitää itseäni kasassa. " EI ! Mä en usko sua ! " Huusin samaan aikaan kuin jotain märkää valui pitkin poskiani. Juoksin huoneeseeni vilkaisemattakaan Lilyn huonetta. Paiskasin oven kiinni ja romahdin totaalisesti.
 
Vaivuin tilaan, jossa en tuntenut mitään. En vaikka joku olis puukottanu mua suoraan sydämeen, en ois varmasti tuntenu.  Lily oli mun unis joka yö ja joka aamu herätessäni, toivoin, että en olis heränny. Scooter oli raahannut mut haastatteluun ja en tiedä kuinka paljon tuo oli joutunut maksamaan, ettei haastattelija mainitsisi yhtään sanaakaan Lilystä. Raahustin portaat ylös, mutta en mennyt omaan huoneeseeni. Istuin Lilyn huoneen lattialle. Kaikki tytön tavarat oli siellä, niin kuin hän oli viimeksi huoneessa ollessaan ne jättänyt. Sänky oli petaamatta ja tuijotin sitä kuin odottaen, että yhtäkkiä tyttö ilmestyisi siihen ja kaikki ois taas hyvin.
Silmissäni pyöri lehtien otsikot.
Justin Bieber romahduksen partaalla- tyttöystävä kidnapattiin.
Missä on Lily Bennet?
R.I.P Lily Gabrielle Bennet?
Justin Bieber perunut kaikki keikat ja haastattelut.
Lily, lily, lily. Se oli loputon tila, josta ei ollut ulos pääsyä niin kauan kuin tyttö oli poissa.
 
Lily
 
"Justin... " Kuiskasin toivoen, että kuulisin tuon tutun ja turvallisen äänen.
" Väärin tyttö, Justin ei ole täällä pelastamas sua" Tuntematon ääni vastasi hiljaiseen epätoivoiseen kuiskaukseeni. Avasin silmäni, mutta en nähnyt mitään. Paniikki vyöryi ylitseni suurina aaltoina tajutessani, että enää henkiin jäämiseni ei ollut omissa käsissäni, vaan olin täysin jonkun tuntemattoman armoilla. Jalkani ja käteni oli sidotut. Silmieni päällä oli luultavasti huivi tai joku vastaava, mikä esti mua näkemästä mitään. Tunsin jonkun koskettavan mua ja säpsähdin.
" M.. mitä sä haluat musta? " Sanoin ja vaikka yritin kuinka kerätä rohkeutta se vähäinenkin rohkeus mureni tomuksi avatessani suuni.
" Hmm... Taisit vihdoin tullat tajuihisi... sepä hienoa... " Miehen ääni vastasi kysymykseeni. Tunsin jonkun kylmän ja kovan hivelevän kaulaani, en tarvinnut silmiä tajutakseni, että se jokin oli puukko. Mitä minä olin tehnyt ansaitakseni tämän?
" Mitäs jos pidettäisiin vähän hauskaa... Justinilla ei varmasti ole aikaa sulle niin paljon.. "
" Miten Justin liittyy tähän? " Kysyin ja sain katua miehen keskeyttämistä. En tiedä mitä tuo teki, mutta ainakin se sattui.
" Sä puhut vain jos mä kysyn jotain... ja tuo ei ollut kysymys. " 
 
Justin
 
Lopulta Scooter ei enään jaksanut katsella mua. Se raahasi mut harjoituksiin ja haastatteluihin, keikoista puhumattakaan, mutta mä tein sen kaiken vähän niinkuin unessa. En tajunnut mistään mitään, kaikki vain toisti samaa kaavaa päivästä toiseen. 
" Justin? Me tilataan grilliltä ruokaa.. haluisiks sä jotain? " Ryan kysyi. Pudistin päätäni ja tottuneena kielteisiin vastauksiini Ryan lähti enempää kyselemättä takaisin alakertaan, pois huoneestani. Mä nousin ylös sängyltäni tietämättä oikeastaan miksi, mutta lopulta jalkani olivat tuoneet minut Lilyn huoneeseen, taas kerran. Nostin tytön päiväkirjan yöpöydältä ja aloin lukea. Useimmat merkinnät kertoivat päivän tapahtumia, mutta joukossa oli myös itsekirjoitettua tekstiä:
Baby without you i´m nothing i´m so lost hug me then tell me how ugly i am but that you´ll always love me...
So i wont let you close enough to hurt me..
Käänsin sivua selaten viimeisimpään kirjoitukseen. Sanat upposivat tajuntaani hitaasti ja tunsin palan kurkussani... Lily oli kirjoittanut:
Vaikka tää koko maailma kaatuis meidän ympäriltä, mä pitäisin silti kiinni, koska tälläistä aarretta en tuu löytämään toista, ja jos sut menetän, ei oo ketään läheskään samanlaista. Nää on vaa sanoja paperilla, mutta se on totuus. Vaikka taivas tippuis meidän niskaan mä seisoisin sun vierelläs...En päästäis ikinä irti ja jos sut kadottaisin joskus etsisin sut käsiini...
Inspiraatio suorastaan leimahti ja ryntäsinkin omaan huoneeseeni. Pengoin laatikostot ja löysin vanhan lehtiön. Lyijykynäni lensi paperilla muodostaen sanoja, jotka tuli suoraan sydämestä, välillä pysähdyin lukemaan tekstiä läpi miettien siihen sopivaa sävellystä...
 
Lily
 
Aika kului hitaasti ja tuskallisesti. Tunsin kipua joka puolella, sanojensa mukaisesti tuntematon kidnappaajani oli pitänyt hauskaa. Nyt kun pahin mahdollinen oli tapahtunut, jos ei siis laskettu murhaamistani, tunsin vain häpeää. Jos äsken olin rukoillut, että en kuolisi, nyt rukoilin, että minut tapettaisiin nopeasti. En kestänyt tätä. Tiesin kyllä, että eihän minusta ollut miestä estämään, mutta tunsin oloni syylliseksi ja varsinkin: tuntui siltä kuin olisin pettänyt Justinia. Äänettömät kyyneleet valuivat noroina poskillani, mutta en lähes tiedostanut niitä kaiken tämän kivun keskellä.
Tappakaa mut, tappakaa mut, tappakaa mut... Äänetön rukoukseni toistui yhä uudelleen ja uudelleen. Kidnappaajani oli häipynyt ja missä ikinä sitten olinkin, täällä oli hiljaista. Hetken kuluttua kuulin oven avautuvan ja säpsähdin tahtomattanikin. Kehoni jännittyi samantien kuin vieras epämiellyttävä kosketus tuntui ihollani. Kylmät sormet koskettivat käsivarttani. Paniikki huokui taas aaltoina ylitseni.
" Ei. Älä.. ei ei .. Päästä mut pois ! Apua, päästä !" Kiljuin niin lujaa kuin jaksoin. Sitten tunsin jonkun iskevän mua päähän jollain kovalla ja olin taas lipunut kiitollisena tiedottomuuteen.
 
Kun heräsin seuraavan kerran silmiini sattui, joka paikkaan sattui, mutta eniten silmiini. Avasin ne hitaasti irvistäen kivusta. Yllätyksekseni huomasin tuijottavani sementti kattoa. Katselin ympärilleni. Olin jossain kellarissa, joka oli tyhjä. Ainoastaan tämä sänky, johon mut oli kahlittu sekä pari tuolia koristivat huonetta. Ranteisiini sattui, ne oli sidottu niin tiukasti, ettei veri tuntunut kiertävän. Sänkyni vieressä huomasin pienen pöydän, jonka päällä oli jotain minulle tuttua. Puhelimeni. Tuijotin puhelintani aivan kuin saisin sen tahdon voimalla leijailemaan luokseni. Nostin varovasti kättäni puhelinta kohti, mutta valitettavasti käteni oli sidottu. Selviytymisvaistoni heräsi henkiin ja kurotin pöytää kohti, sain otteen puhelimestani...
 
Justin
 
" Hei... " Säpsähdin ääntä joka tuli oveltani, oli niin innoissani kirjoittanut uutta kappaletta, etten ollut huomannut tulijaa.
" Hei...." Vastasin Scooterille, joka harppoi sitten vierelleni ja katseli tekstiä jota juuri kirjoitin.
" Mitäs sä teet?" Tuo kysyi.
" Kirjotan... " Vastasin ja jatkoin. Yhtäkkiä paperi katosi kynäni alta ja katsoin Scooteria ärtyneesti tuon pidellessä paperia käsissään ja lukiessa tekstiä läpi. Scooterin ilmeet vaihtelivat. Aivan kuin mies ei tietäisi mitä sanoa tai tehdä, mutta lopulta tuon naamalle ilmestyi samanlainen ilme kuin kullan kaivajalla, joka on löytänyt maailman suurimman kultasuonen. 
" Tämä...on... loistava.. Justin.. ! " Tuo hihkaisi ja oli ihme ettei Scooter alkanut tanssia ympäri huonetta kuin mielisairaalasta karannut hullu.
" Tästä pitää tehdä sulle uus biisi ! " Vaikka managerini oli innoissaan kuin pieni lapsi lelukaupassa, tuo ilo ei tarttunut minuun. Yleensä olisin heti rynännyt studiolle vääntämään raapustuksesta biisin, mutta tällähetkellä, mua ei huvittanut yhtään edes ajatella koko laulua. 
" Vasta sitten jos Lily löytyy.." Sanoin ja käännyin tuijottamaan ikkunasta ulos.
" Mutta.. Justin.." 
" Ehei.. mä en tee tästä biisiä, ennen kuin Lily löytyy.. elävänä....tai... sitten.... kuolleena.." Ääneni murtui viimisten sanojen virratessa ulos suustani. Scooter huokaisi syvään ja laski sitten kätensä olalleni.
" Me tehdään kaikkemme, jotta saadaan Lily takaisin....Sä toivot sitä niin kovasti..ehkä luulet, että me muut ei välitetä koko asiasta, mutta itseasiassa äitisi piti lohduttaa eilen Chazia joka vaan romahti. Se on huolissaan Lilystä... mutta myös susta Justin.. me kaikki ollaan huolissaan susta... " Mä huokaisin syvään. Painaen väsyneet silmäni umpeen.
" Mä...en.. jaksa tätä..." Etsin sanoja epätoivoisesti kuvaamaan tätä tunetta, mutta niitä oikeita oli hankala löytää, siksi tyydyinkin niihin mitä löysin. " Mä en selviä siitä, jos... jos....Lily kuolee. Mä en selviä siitä, koska mä hädin tuskin selviän tästäkään... "  Managerini vetaisi mut lohduttavaan halaukseensa ja mä taistelin taas romahtavia seiniä vastaan.
" Se sattuu.. mä tiedän... mutta me kaikki ollaan täällä sun tukenas...nyt ja aina. " 
 
Lily
Haparoivin sormin yritin vääntää auki näppäinlukkoa, mutta se oli todella hankalaa. Onneksi käteni ei olleet sidottu toisiinsa kiinni, vaan sägyn päätyyn. Pystyin käsittelemään puhelinta lähes normaalisti, paitsi että köysi hankaloitti asioita. Sen lisäksi käsiini sattui pahasti, mutta yritin parhaani mukaan olla välittämättä kivusta. Sain kuin sainkin näppäinlukon auki ja valitsin Justinin numeron. Odotin sormet ristissä, että tämä puhelu selvittäisi missä olen.
" Lily? " Kuului puhelimen toisesta päästä. Justin kuulosti pahalta.
" Kellari... " Ääneni oli hukassa ja samantien kellarin ovi lennähti auki. Lopetin puhelun ja katselin kun kidnappaajani lähestyi. Sydämeni yritti taas karata kurkustani ulos, ja olisin voinut päästääkin sen karkaamaan, jos ei olisi pienintäkään toivoa selviytymisestäni.
Tuntematon mies tuijotti käsissäni olevaa puhelinta, joka nyt värisi Justinin soittaessa siihen. Pelko valtasi mut täydellisesti. En uskaltanut räpäyttää silmiäni, enkä edes hengittää.
" Kelle sä soitit? " Tuijotin kauhusta kankeana kidnappaajaani sanomatta sanaakaan. 
" Kelle.. sä soitit ?! " Mies korotti ääntään, mutta purin hampaat yhteen enkä sanonut vieläkään mitään.
" Vastaa kun kysytään ! " Mies tokaisi ja löi mua. Suljin silmät. En mä voisi sanoa, että soitin Justinille, koska sitten tuo lähtisi pojan perään.
" En.. e..en.. kellekkään.." Sanoin ääni vapisten toivoen, että tuo uskoisi mua. Yhtäkkiä puhelin katosi käsistäni ja seuraavaksi näin sen pieninä palasina lattialla. Tämä ei luvannut hyvää. Ehkä kuolisin nyt?
 
Justin
 
Puhelimeni soi ja kävelin sen luokse sen kummemmin mitään miettimättä. Sydämeni oli pysähtyä kun luin soittajan nimen. Lily. Vastasin puhelimeen sillä punaisella sekunnilla.
" Lily? "  Sanojani seurasi käheä ääni, josta en saanut kunnolla selvää. Kuulin oven avautuvan, jota seurasi Lilyn kauhistunut henkäys ja puhelimen vaimea piip piip piip, joka merkitsi, että puhelu oli päättynyt. Juoksin alakertaan ja Scooter, äitini sekä Ryan ja Chaz tuijottivat mua silmät selällään.
" Lily soitti mulle. " Sanojani seurasi kuvottava hiljaisuus, jonka jälkeen ympärilläni kävi kaaos. Scooter juoksi äitini kanssa yhtä-aikaa lähimmän puhelimen luo. Ryan ja Chaz pomppasivat sohvalta melkein kaataen mut matkallaan yläkertaan, ilmeisesti myös puhelinta hakemaan ja minä seisoin kaikesta järkyttyneenä jalat täristen keskellä olohuonetta.
" Soitin poliisille. " Scooter sanoi.
" Mitä se hyödyttää enään? "
" Miten niin? " Tuo kysyi hämmentyneenä.
" Eihän meillä ole edes todisteita.. ."
" Onpas ! Puhelu voidaan jäljittää. " Entä sitten vaikka voitaisiinkin? Joku oli tullut Lilyn luokse, huomannut tuon puhuvan puhelimessa, joten mitä siitä seuraisi. Mua kuvotti edes ajatuskin, että saatoin hyvin olla oikeassa. Olisiko tyttö enään hengissä, vaikka me löytäisimmekin hänet?
" Scooter... " Pinnistelin saadakseni sanat ulos suustani. " Se ei auta enään...Joku tuli Lilyn luokse, silloin kun se puhu mun kans... eli... ei ole enään mitään löydettävää..." Sen sanottuani tuntui kuin putoaisin kuiluun. Lily oli kuollut, jos ei vielä niin hyvin pian, jos me ei löydetä sitä äkkiä.
 
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com