Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Without a meaning
 
Lily
 
Tuijotin Justinia lähi etäisyydeltä, mutta en perustanut siitä tällä hetkellä kovinkaan paljoa. Mitä ihmettä Justin teki mun huoneessa? Odotin vastausta, jota Justin näytti miettivän todella ankarasti.
" Tuota.. mä... kävin vaan kattoo ooks sä siellä, ku ois ollu asiaa... " Justin selitti.
" Hmph. Ihanko tosi? No antaa tulla, oon pelkkänä korvana..." Virnuilin, koska tilanne oli kääntynyt mun mielestäni todella hupaisaksi. Yllättää nyt maailmanluokan julkkis omasta huoneestaan.
" Että onko sulla suunnitelmia illaks? " Poika sanoi luullen pääsevänsä näin vähällä kuulusteluista. Mieleni teki virnuilla pirullisesti, mutta pidin pokerinaaman. 
" Tuota... ei? Ellei sulla sitten ole mielessä mun päänmenoks taas vaihteeksi jotain.. esimerkiksi taklaus rannalla, ja sitten mun murhausyritys poppareiden vuoksi.." Kiusoittelin.
" Jaaa, kukas pahoinpiteli mua lentopallolla? Siis kyll mä tiedän et oon komee ja kaikki tytöt kuolaa perään mutta..." Nauroin ja löin justinia leikkisästi käsivarteen.
" Turpa umpeen. Olen vapaa illalla, mutta eipä eksytä nyt aiheesta. " Sanoin ja seisoin vieläkin suoraan tuon naaman edessä, ettei tuo voisi karata mihinkään.
" No edelleenkin olin etsimässä sua.. " Justin sanoi ja yritti mennä mun ohi. Pysäytin pojan ottamaalla kiinni tuon käsivarresta, se kun sattui olemaan siinä lähellä.
" Hah, mihinkäs noin kiire Bieber? Luuleks tosissas et toi menis läpi, koska sanoin Scooterille, että lähen kaupungille ja oon aika varma, että se sanoi sen sullekin. "
" Hmm... okei etsivä Bennet... taitaa olla aika manipuloida sun aivojas... " Justin sanoi ja ennen kuin ehdin kysyä mitä ihmettä poika tarkoitti, tuo oli jo painanut huulensa omiani vasten. Sehän tepsi oikein loistavasti. Unohdin missä olin, unohdin kuka olin, kenen kanssa olin ja miksi olin tässä. Toisinsanoen unohdin kaiken, mutta se kesti varmaan vaivaiset pari sekuntia ja lopputuloksena jäin sydän laukaten villisti oveni pieleen päästäen Justinin menemään virnuillen oman huoneensa ovelle.
" Se toimi paremmin kuin oletin.. Niin ja oo valmis illalla kuudelta... ja oot itsekin aika surkee valehtelemaan...siinä pieni vinkki kysymyksees.. " 
Sen sanottuaan Justin oli häipynyt omaan huoneeseensa. Justinin ja mun välit oli oudot. Ensin me puhutaan vakavia ja sitten me vitsaillaan ja nyt... 
Oot itsekin aika surkee valehtelemaan... mitäs toi nyt tarkoitti? Hetken mietittyäni tajusin ja kun tajusin mieleni teki kadota. Justin oli lukenut mun päiväkirjan ja tiesi, että tykkäsin siitä. Oikein loistavaa Lily. Kerrassaan mahtavaa. Nythän sitä vasta ollaanki sitten ongelmien ytimessä.
 
" En mä tiedä mitä mun pitäs laittaa päälle... " Voihkaisin Veralle, jonka kanssa puhuin puhelimessa.
" No... riippuu minne ootte menossa? " Tuo kysyi. Hyvä kysymys, koska en tiennyt itsekään minne Justin oli mua raahaamassa.
" Tuota... en tiiä.." 
" Awwwws, se haluaa yllättää sut... Mä olin oikeassa enkö vain? " Vera oli ehkä jopa enemmän innoissaan kuin mä itse.
" Missä sä nyt luulet olevas oikeassa? " 
" No siinä, että maiseman vaihdois teki hyvää, et kuulosta enää yhtään masentuneelta ! " 
Vera ei sanonut sitä suoraan, mutta ymmärsin kyllä, että hän tarkoitti Joshuaa ja oikeastaan tuo oli oikeassa. Poika ei enään tunkeutunut ajatuksiini kovin usein, mutta Justinin ja mun välit oli silti menossa pelottavaan suuntaan. Okei, ehkä mun pitäisi antaa pojalle mahdollisuus...
 
Kun olin valinnut vaatteet ja lopettanut puhelun, aloin valmistautua. Vatsani oli täynnä perhosia, osittain siksi, etten tiennyt minne Justin oli mua viemässä ja osittain siksi, että en tiennyt lainkaan mitä mun pitäisi sanoa tai tehdä. Justin oli lukenut mun päiväkirjaa, mutta jotenkaan en silti osannut olla vihainen pojalle, vaikka syytä toki olisi. 
En ajatellut laittautua sen paremmin, mutta huomasin vaatteiden vaihdoin ja kevyen meikin jälkeen, että aikaa oli vielä tovi. En keksinyt muutakaan tekemistä, joten päätin kihartaa vaaleat hiukseni.
Lopuksi, ennen Justinin etsimistä käsiini, katselin peilikuvaani. Peilistä mua takaisin ei enään tuijottanut kalpea surullinen tyttö, vaan nyt sieltä katseli joku enemmän ihmisen näköinen. Joku jonka silmät suorastaan loistivat jännityksestä ja joka hymyili. Virnistin peilikuvalleni ennen kuin lähdin alakertaan. Justin oli muuttanut mua hyvään suuntaan. Ehkä mä lopultakin toipuisin ja jaksaisin ajatella taas myönteisesti. Toivoahan aina sai.
 
Justin
 
Odottelin Lilyä alakerrassa ehkä hieman pelonsekaisin tuntein. Oliko tuo tajunnut vihjaukseni? Niin ja mitä tyttö ajatteli mun ajatusten manipuloinnista.... se oli kyllä aika kivaa ja toimiikin vielä. En laittaisi pahakseni jos kokeilisin toisenkin kerran... Samassa kuulin askeleita yläkerrasta ja nousin ylös sohvalta kävellen portaiden luokse. Leukani oli pudota lattiaan asti nähdessäni Lilyn, jos se edes oli Lily. Tyttö, joka tuli yläkerrasta näytti pikemminkin joltain enkeliltä kuin Lilyltä, jonka herätin aamuisin. 
" Valmista. Mennäänkö jo? Niin ja minne me ollaan menossa?" Kesti hetken ennen kuin pystyin sanomaan mitään. 
" Justin? Haloo ? Maa kutsuu !" Lily nauroi ja läpsäytti mua hellästi poskelle. Sitten sain taiottua naamalleni virnistyksen.
" Joo, joo.. lähetään vaan, mutta en kerro minne.. eihän se muuten mikään yllätys ois! " Sanoin ja avasin oven herrasmiehenä. Lily nauroi mun eleelle. Ilmeisesti tyttö oli hyvällä tuulella. 
 
Hetkeä myöhemmin, olimme puistossa. Olisin voinut toki lainata autoakin, mutta päätin, että käveleminen tekis hyvää. Ajoitus oli täydellinen, paikalla ei ollut ketään lukuunottamatta paria kävelijää koirineen. 
" Vau... " Lily henkäisi ihastellen auringonlaskun maalaamaa puistoa, josta näkyi merellepäin. Tyttö istui nurmikolle katselemaan merta ja liityin seuraan.
" Etkö oo vihanen mulle? " Kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Kohdistin tyttöön suloisimman koiranpentu-ilmeeni minkä osasin ja odotin vastausta.
" En... tosin et saa lukea mun päiväkirjaa enään ikinä... " Lily nauroi, ilmeisesti enemmänkin ilmeelleni kuin sanoillensa. Vastasin hymyilemällä.
" Hienoa, mutta.. tuota.. miksi sä et kertonu mulle...että sä tykkäät musta? " Kysyin varovasti.
" En mä halunnu, että sä tiiät " 
" Syystä että? Ei siinä oo mitään pahaa... " Totesin kohottaen kulmiani. Lily hymyili ja katseli merelle päin sanomatta mitään. Hiljaisuus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa.
" Mä en oo tarpeeks hyvä sulle Justin... Ja se riski, että sä et tuntis samoin mua kohtaan on niin suuri, etten pystyny ees ajattelemaan kertomista sulle... "  Sanat upposivat tajuntaani hitaasti yhdistellessäni kaikkea päässäni.  Sitten mulla välähti.
" Eli.. toisinsanoen.. sä et halunnut päästää mua nii lähelle, koska mähän voin puukottaa sua selkään niinkuin kaikki muutkin? " Sanoin kysyvään sävyyn ja erotin jonkun nyökkäyksen tapaisen. Ennen kuin Lily ehti sanoa mitään, jatkoin puhumista. " Mutta se ei mee niin Lily. Mä en puukottais sua selkään, mä en tekis samoin ku se... Joshua, koska mä en oo sellanen. " Lily hymähti ja katsoi mua vakavana. 
" Nuo on vain lupauksia Justin... " Miten ihmeessä mä saisin tytön tajuamaan? Jäljelle jäi vain yksi keino. Istuin lähemmäs Lilyä, tarttuen tuota kädestä.
" Luota muhun. " 
" Aika paljon pyydetty... "
" Tiiän, mut anna mulle edes yks mahdollisuus? " Katsoin tyttöä suoraan silmiin ja tuo katsoi takaisin. Sitten nojauduin eteenpäin ja painoin huuleni vasten Lilyn omia. Varovasti ja hellästi siirsin hiukset pois tuon naamalta. Odotin koko ajan, että tyttö työntäisi mut pois, mutta hetken kankeuden jälkeen tunsin tuon rentoutuvan. Ilmeisesti tämä tarkoitti, että sain mahdollisuuden.
 
Lily
 
Ei ollut enään merkitystä kuinka taistelin vastaan, seinät romahtivat. Justin vain sai mut antamaan periksi. Ehkä luovutin siksi, koska Justin halusi sitä tai sitten luovutin siksi, että itse halusin. En päätynyt kumpaakaan vaihtoehtoon. Luovutin siksi, koska Justin halusi sitä yhtä paljon kuin minäkin. Poika oli vain niin hellä siirtäessään hiukset mun kasvoiltani, että en voinut muuta kuin antaa periksi. Kaikki oli ennen ollut ilman tarkoitusta ja nyt ehkä olin löytänyt sen tarkoituksen. Koko tuskani ja elämäni tarkoitus saattoi istua juuri tässä mun vieressä. Mun ei enään tarvitsisi hortoilla usvassa eksyneenä, kun Justin ottaisi mua kädestä ja johdattaisi turvaan. Yritin uskoa tähän hetkeen, mutta se vain tuntui unelta, josta kohta heräisin.
 
Istuimme vielä hetken puhumassa niitä näitä, kunnes kävelimme käsikädessä takaisin talolle. Chaz ja Ryan tuijotti meitä silmät lautasen kokoisina, enkä voinut muuta kuin nauraa.
" Ha ! " Chaz huudahti. " Mähän sanoin Ryan ! Oot velkaa mulle " 
" Uuu Justin... ajattelitko kertoo Scooterille ja äidilles. Ois kyllä tosi mahtava bonus niis...ju.." Ennen kuin Ryan sai sanotuksi lauseen loppuun Chaz oli läpsäissyt kätensä tuon suulle. Olin hetken aivan pihalla, mutta sitten muistin juhlat, jotka Scooter ja Pattie aikoivat järjestää Justinille.
" Bonus missä? Ja kerron vaikka heti kun tulevat tänne, missä ikinä taas ovatkaa..." Justin sanoi, katsoen Chazia ja Ryania nyt hyvin kysyvän näköisenä. Mä päätin pelastaa tilanteen ja vaihdoin puheenaihetta.
" Kuka haluaa kattoo paranormal activityn ? " 
Sain pojilta kysyviä katseita. Suuntasin katseeni Ryaniin ja Chaziin yrittäen saada pojat tajuamaan vinkin. Onneksi Ryanilla välähti ja poika juoksi olohuoneeseen huutaen: " Mä haluan istua nojatuolis !" Samantien Chaz ryntäsi perään ja Justinkin juoksi pian hetken seistyään kummastuneen oloisena.
Kun menin perässä olohuoneeseen kaikki kolme poikaa oli ängennyt yhteen nojatuoliin. Löin kädellä otsaani ja nauroin. Meno oli yhtä päätöntä kuin päiväkodissa.. Aloin laittamaan leffaa pyörimään samaanaikaan kun pojat yritti selvitellä kuka istuu nojatuolissa. 
" No istukaa vaa siel, mä voin vallottaa sit koko sohvan ! " Virnuilin ja kaaduin selälleni sohvalle, yrittäen olla isolla sohvalla mahdollisimman leveästi. 
" Ainahan sitä voi haaveilla. " Kuulin Justinin sanovan ja hetken päästä tuo istui mun jalkojen päälle alkaen kutittamaan mua.
" Hei ! Okei okei, läski siirry en pääse tästä mihinkää jos et nyt liiku !" Sanoin yrittäen hillitä mahdotonta hekotustani. Justin nauroi myös ja nousi jalkojeni päältä. Siirsin äkkiä jalkani koukkuun ja päästin Justinin istumaan jalkopäähän.
 
En erityisemmin pitänyt tästä kauhuleffasta. Se oli aivan liian todentuntuinen. Käännyinkin vähän väliä katselemaan jotain muuta. Sivusilmällä huomasin Justinin myhäilevän itsekseen hymynpoikanen huulillaan. Nousin istumaan ja Justin kietoi kätensä ympärilleni. Sydämeni reagoi tietenkin yrittämällä hypätä kurkustani ulos taas kerran. Nojasin pääni pojan olkapäätä vasten sulkien silmäni. Olisin halunnut jäädä tähän hetkeen ikuisesti. Tähän ihanaan tunteeseen, joka syntyi siitä kun oli joku joka pitäisi kiinni vaikka taivas putoaisi. Tosin en kyllä tiennyt tarkoittiko tämä Justinille mitään. Oliko tuo vain säälistä mun kanssa, vai oliko tunteilla jotain oikeaa perää. Toisaalta en tiennyt oliko tämä vain näytelmää, joka sisälsi vuorosanat. Vähän samaantapaan kuin kuvasimme elokuvaa, Justin toisti sanat paperista, mutta ei oikeastaan tarkoittanut niitä. Nyt kuitenkin takerruin tähän hetkeen, joka kestäisi vain sen ajan, kunnes joku herättäisi minut takaisin todellisuuteen.
 
Seuraavana aamuna herätessäni, olin melkein varma, että eilinen päivä oli ollut unta ja kaikki olisi taas merkityksetöntä, mutta mennessäni aamupalalle Justin nappasi minut kiinni käytävällä.
" Huomenta.." Tuo sanoi virnuillen olkapääni yli kietoen kätensä ympärilleni.
" Huomenta... " Henkäisin. Justin nauroi reaktiolleni ja sitten otti mua kädestä vetäen keittiöön. Justinin äiti katsoi meitä hetken omituisesti ja hymyili sitten.
"  Jaahas, mitäs tämä on? " Pattie kysyi hymyillen, mistä tiesin ettei olisi aihetta paniikkiin.
" Miltä näyttää? " Justin kysyi kepeästi antaen pusun mun poskelle ja mun piti melkein pitää tuolista kiinni, etten alkaisi juosta ympäri taloa. 
" Hyvältä näyttää... en ole yllättynyt. " 
" Etkö? No pah. Mä ku luulin että oisin voinu yllättää sut... " Justin nauroi. Poika oli jotenkin hilpeällä tuulella. Ihmettelin oikeastaan, miten rennosti pojan äiti suhtautui asiaan. Aivan kuin se olisi jotenkin todella normaalia Justinille. Ehkä olikin, mistä minä moista tietäisin.
" Ohhoh... Näenkö oikein... Justin on jopa hereillä ja hyvissä ajoin syömässä. " Scooter sanoi tullen keittiöön. Tämä olisi se pahin osuus. Ehkä Justinin äiti otti tämän rennosti, mutta entä tuon manageri? 
" Hahhah Scooter, älä viitsi. Muuten haluatko kuulla uutisen, jonka varmasti kaikki maailman toimittajat haluisivat saada ensimmäisenä lehteensä? " Justin virnuili ja Scooterin ilmeet vaihtelivat säikähtäneestä huvittuneeseen.
" Voi ei Justin mitä sä oot tällä kertaa keksinyt? Antaa tulla... " 
" Justin Bieber ei ole enään sinkku ! " 
Scooterin ilme oli huvittava ja mun piti purra hampaitani yhteen, etten nauraisi. Hymy kuitenkin karkasi huulilleni ennen kuin ehdin estää.
" Tuota... kuka tällä kertaa? " Scooter kysäisi ja vilkaisi Justinin äitiä, joka parhaillaan istahti pöydän ääreen syömään.
" Tämä tässä ! " Justin sanoi naurahtaen ja katsoi mua. Mun teki mieli kadota taas kerran. Kuuluisuuden manageri katsoi meitä vuoron perään ja hymyili sitten.
" Noh. En voi valittaa Justin.. kunhan ette tee mitään tyhmää... " 
 
Olin onnellisempi kuin koskaan, mutta samalla tahtomattanikin varautunut. Justin oli ihana ja oikea unelma, mutta silti unelmatkin voi vaihtua painajaiseksi. Viikkojen kuluessa aloin saada itsekin kuuluisuutta elokuvan myötä. Ei sillä, että olisin sitä halunnut, mutta se vähän niinkuin kuului tähän näyttelinjän uraan, johon olin eksynyt. En välittänyt asiasta sen pahemmin. Justinista ja musta kirjoitettiin lehdissä vaikka ja mitä, mutta en välittänyt, kuten en myöskään ottanut huomioon muita huonoja puolia kuuluisuudessa. Enkä tajunnut sitäkään, että painajainen voi iskeä unelman ulkopuolelta ja jättää kaiken muulla tavalla vaille merkitystä.
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com