Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Poissa silmistä, poissa mielestä, mutta silti sydämessä....
 
 
Sitä sanotaan, että kaikkilla on jokin lahja. Minä en ilmeisesti kuulu niihin ihmisiin tai sitten en ole vain vielä löytänyt omaa lahjakkuuttani.
Olen keskinkertainen.
En ole koskaan huonoin, mutta en kyllä paraskaan. Omistan pitkät vaaleat hiukset, siniset silmät ja huumorintajua. Minua sanotaan kauniiksi, mutta totta puhuen. En ole sen nätimpi kuin kukaan muukaan.
Minua ei tosiaankaan voisi verrata niihin joita näkyy lehden kansissa, enkä haluaisi edes tulla verratuksi niihin.
Nimeni on Lily Gabrielle Bennet. Normaali nimi sellaiselle joka asuu New Yorkissa.
Elän normaalia elämää. Okei ehkä vähän tylsää elämää 16 vuotiaaksi voisi joku sanoa vain koska en biletä hulluna, juo itseäni täysin känniin tai käy joka ikistä koulumme poikaa läpi.
Uskokaa pois. Olen seurustellut-parikin kertaa-, olen ollut rakastunut ja olen edelleen. Ei ole minun vikani jos Joshua Blake (koulumme söpöin kundi) on vain käsittämättömän vastustamaton... Siinä on minun suurin heikkous ja suurin virhe jos niin voi sanoa. Mikä tästä tekee täydellisen katastrofin?
Joshua on juuri täysin minun vastakohtani. Poika bilettää varmaan suurimman osan ajasta ja vehtaa joka ikisen tytön kanssa. Kyllä. Myös minun.
En edes haluaisi muistaa sitä, mutta silti senkin jälkeen kun sain hänet kiinni pettämästä mua mun parhaan ystävän kanssa en voi muuta kuin olla epätoivoisesti suorastaan järjenvastaisesti rakastunut häneen. Vieläkin.
Vaikka Joshua satuttikin mua pahasti seuraan silti häntä kuin eksynyt koiranpentu. Kuinka säälittävää...
Olen kuluttanut Joshuaan viimeiset 3 vuotta. 
Eikö sen olisi aika muuttua?
 
"Lily! Mun ykköstyttö!" Joshua huusi katkaisten ajatukseni samalla kun astuin luokkaan. Poika oli vain vastustamaton nahkatakissa ja farkuissaan istuessaan luokan perällä,nurkassa. Ruskeat silmät kohdistettuna omiini. Tummat hiukset laitettuna pieneksi pystäriksi. Yritä siinä sitten sanoa jotain järkevää tai olla reagoimatta epänormaalisti kun sydän lyö vimmatusti.
Hymyilin vain heikosti niin kuin aina ja asettauduin paikalleni keskiriviin.
Keskinkertainen kai muistat?
Tuijotin tiukasti pöydän puista pintaa toivoen, että totuus katoaisi näkyvistäni.
Joshua oli yhä Ashleyn parhaan...tarkoitan entisen parhaan ystäväni kanssa.
Parhaillaan poika veti Ashleyn syliinsä.. En voinut katsoa enempää joten suuntasin katseeni takaisin pöytään.
En ymmärtänyt miksi Joshua sanoi tuollaisia asioita minulle, vaikka välitti minusta yhtä paljon kuin roskakasasta kadulla. Uskokaa tai älkää tuo äskeinen ei ollut vielä mitään.
Viime viikolla Joshua järkytti minua pahemman kerran. Palasin mielessäni siihen päivään.
 
Nojasin tyttöjen vessassa käsienpesu altaaseen ja tuijotin itseäni peilistä. Mikä mussa oli vikana? Miksi Ashley teki mulle näin?  Paras ystävähän on sellainen, jolle voit kertoa kaiken. Joka ei valehtele sinulle tai petä luottamustasi.
Ashley teki nuo kaikki edellä mainitut. Rikkoi joka ikisen lupauksen mitä oli annettu, mutta lupaukset tehdään rikottaviksi. Niinhän se meni?
Hän tiesi varsin hyvin, että olin tulisesti rakastunut Joshuaan ja että olin onneni kukkuloilla kun Joshua vihdoin viimein 3 vuoden odotuksen jälkeen vastasi tunteisiini. Silti hän meni ja vei pojan minulta, tuosta noin vain. Ei minua voinut verrata Ashleyn kaltaiseen kaunottareen.
En olisi tarvinnut siitä mitään todistetta, tiesin sen varsin hyvin ilmankin.
 
Kuulin kuinka ovi kävi ja joku tuli sisään. Voi itku. Ajattelin ja pyyhin äkkiä kyyneleet silmistäni ja huokaisin syvään.
Käännyin ovelle päin lähteäkseni, mutta sitten pysähdyin kuin seinään. Joshua seisoi suoraan edessäni. Katsoi minua silmiin palavasti. 
Palavasti? En keksinyt mitään muutakaan tapaa jolla olisin voinut kuvailla hänen katsettaan.
"Mitä ihmettä sä teet naisten vessassa?" Oli ensimmäinen lause jonka päästin suustani. Joshua tuli lähemmäs ja lähemmäs, kunnes seisoi ihan mun edessä.
"Onko sillä jotain väliä. Tääl ei oo ketään..." Poika sanoi kosketti poskeani hellästi. Olin täydellisesti ymmälläni. Mitä Joshua musta enään halusi. Erosimme jo viime viikolla. Minun kai pitäisi sanoa vastaan, mutta en pystynyt, sillä poika oli jo painanut otsansa omaani vasten. Pojan hengitys kutitti poskeani samaan aikaan kun toinen käsi veti minua vyötäröstä lähemmäksi.
"Mitä sä..." Yritin, mutta Joshua keskeytti minut painamalla kaksi sormeaan huulilleni. Sitten sormien tilalle tulikin huulet ja putosin kärryiltä totaallisesti, mutta olin täysin hänen lumoissa enkä voinut pistää vastaan.
Ennen kuin edes tajusin vastasin suudelmaan. Mitä järkeä tässä oli? Hän ei halunnut minua enää vaan Ashleyn. Miksi ihmeessä Joshua sitten tuli tänne?
Kaikista hankalin kysymys. Miksi minä suostuin tähän?
Sitten Joshua vetäytyi pois hitaasti ja käveli pois. Istuin lattialle ja itkin.
En ymmärtänyt enään mitään. En halunnut olla hänelle kuin lelu, mutta leluna oleminen oli sentään jotain. En halunnut olla pelkästään ilmaakaan.
 
Palasin todellisuuteen vasta kun opettaja vapautti meidät tunnilta. En ollut kuunnellut yhtään mitään. Sormiini sattui, olin puristanut niitä nyrkkiin niin lujaa koko tunnin. Huokaisin kerran syvään ja päätin taas esittää kaiken olevan paremmin kuin oikeastaan oli. En halunnut olla heikko ja itkeä joka ikinen kerta kun Joshua satutti minua.
Jos olisin tehnyt edellämainitulla tavalla, olisin hukkumassa kyyneliin. Montako kertaa hän on saanut minut tuntemaan itseni arvottomaksi, mitättömäksi, surkeaksi?
En pysy enään laskuissa. 
Tämä oli minun ongelmani. Minun vikani ja siksi en halunnut ylikuormittaa ketään muuta tällä.
Oikeastaan, vaikka olisinkin halunnut puhua jollekin. Ei ollut enään ketään.
Ashley oli ollut se kehen luotin eniten ja kelle pysyin kertomaan kaiken, mutta nyt hänkin kääntyi minua vastaan varmaan yhdessä koko universumin kanssa. 
Ajattelin apeasti ja kävelin ulos. Tarvitsin raitista ilmaa.
 
Katselin puita, joihin oli alkanut muodostua lehtiä. Oli kevät. Mikä tarkoitti sitä, ettei kesälomaan olisi kauan. Tarvitsin lomaa, ehkä enemmän kuin koskaan.
Äkkiä siinä ympärille katsellessani katseeni osui mainokseen. Ehkä siksi, että mainoksessa puhuttiin jostain elokuvasta.
Love and Fame? Kurtistin kulmiani. Aika huono nimi elokuvalle.
Menin lähemmäs ja kappas vain. Etsitään pääosaan 15-18 vuotiasta tyttöä. Kuvaukset alkavat kesällä.
Hienoa. Pääsisin pois täältä, eikä äiti voisi valittaa ja pakottaa minua jäämään tänne. En tiedä miksi ihmeessä hänellä oli sellainen pakkomielle pitää minua täällä.
Ihan sama. En jaksanut miettiä sitä juuri nyt. Ainakin elokuva roolissa olisi jotain muuta tekemistä kesäksi kuin Joshuan ajatteleminen ja pähkäily.
Laitoin nettisivun osoitteen ylös, että voisin osallistua.Sen jälkeen huomasin pienellä kirjoitetun tekstin-ainakin verraten siihen että teksti sisälsi todella tärkeää tietoa- jossa luki:
Justinin roolia näyttelee itse Justin Bieber.
©2018 Ripaus seikkailua, fantasiaa ja romantiikkaa - suntuubi.com